Viimeisen viikon aikana elämäni on kääntynyt kuin raiteiltaan. Ja se on hyvä asia. Olen herännyt ymmärtämään taas jotakin itsestäni, ja siitä, miten hylätyksi tulemisen pelko ohjaa elämääni. Paradoksaalista sinänsä, että hylkäämisen pelko toteuttaa itse itseään. Ihminen saattaa tämän pohjalta esimerkiksi päätyä olemaan mieluummin yksin, koska pelkää niin paljon päästää toista lähelle ja tulevansa lopulta hylätyksi. Hän saattaa myös ajautua haitallisiin ihmissuhteisiin, alistua väkivallalle, omien rajojen ylittämiselle ja epäkunnioittavalle kohtelulle. Hän saattaa tämän pelkonsa ohjaamana myös toimia hyökkäävästi, syyllistävästi ja epäluuloisesti  tai mustasukkaisesti parisuhteessaan, jolloin toinen osapuoli saattaa lopulta kyllästyä ja lähteä suhteesta. Näissä kaikissa tilanteissa ei lopulta ole pohjimmiltaan kuitenkaan kyse edes siitä, että ihminen tulisi  hylätyksi toisen ihmisen taholta. Vaan tosiasiassa näissä kaikissa on kyse itsensä hylkäämisestä. Ihminen pelkää niin paljon hylkäämistä, että on valmis hylkäämään jopa itsensä, jotta toinen ihminen ei häntä jättäisi. Kun sallii itseään kohdeltavan huonosti, eikä asetu puolustamaan rajojaan, on kyse aina itsensä hylkäämisestä.

Olen itse elänyt nämä kaikki hylätyksi tulemisen pelon muodot suhteissani. Olen juossut suhteita karkuun ja ahdistunut, kun suhde alkaa menemään liian läheiseksi, koska olen pelännyt. Olen antanut kohdella itseäni huonosti ja ollut jopa sokea toisen käytökselle, koska olen ollut niin syvällä siinä häpeän tunteessa, mistä hylätyksi tulemisen pelko kumpuaa. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut myös tunnistaman rajojani, löytämään rakkauden häpeän rinnalle, tullut näkyvämmäksi itselleni ja muille, päässyt kosketuksiin omien tunteiden ja tarpeiden kanssa, minkä myötä myös ihmissuhteeni ovat muuttuneet. Se on vain niin, että ihminen vetää puoleensa sitä, mitä hän itse on. Ihmissuhteet ovat suora peili siihen, miten kohtelen itse itseäni ja mitä itselleni olen. Ja mitä enemmän ihminen kohtaa itseään, tunnistaa omat rajansa ja sen kuka on ja seisoo omilla jaloillaan, sitä terveemmiksi myös ihmissuhteet muuttuvat. 

Mutta sen olen nyt ymmärtänyt, että vaikka ihminen olisi löytänyt hyvän, tasapainoisen ja kunnioitukselle sekä luottamukselle perustuvan, turvallisen suhteen, saattaa hän silti tulla hylätyksi. Eikä edelleenkään toisen ihmisen, vaan itsensä kautta. Itse olen kuin huomaamattani ollut valmis luopumaan omista arvoistani ja venyttänyt rajojani suhteen vuoksi yli rajojeni ja tämän kautta hylännyt itseni. Tai en ehkä suoraan luopumaan arvoistani, mutta laittanut ne sivuun odottamaan parempaa hetkeä. Ja laittanut toisen tarpeet omieni edelle, koska olen pelännyt hylkäämistä. Olen pelännyt, että jos en toimi tietyllä tavalla tai halua tässä tilanteessa tätä asiaa, parisuhteeni päättyy. Olen tehnyt tämän niin salakavalasti, etten ole täysin edes tajunnut omaa toimintaani. Vaan ollut jopa tyytyväinen tilanteeseen. Niin hyvin olin itselleni omassa mielessäni perustellut, miksi näin tulee toimia ja vakuutellut, että en tässä nyt hylkää itseäni, koska sitten myöhemmin tulee  mun vuoro saada se mikä mulle on tärkeää. Tosiasiassa valehtelin itselleni. Ja työnsin alas ne tarpeet ja tunteet, joita minun olisi ensikädessä pitänyt kuunnella. Kuvittelin, että kun näin kun uhraudun toisen vuoksi, ja venytän ja joustan omien arvojen suhteen, saan ehkä lopulta vastakaikua omille tarpeilleni. Samalla otan kuitenkin riskin, että niin ei koskaan käykään. Että joudunkin pettymään ja luopumaan jostakin, josta en haluaisi luopua. Kun olenkin antanut oman elämäni ja unelmieni odottaa ja valua ohi. Yksi arvoistani on myös, että elämä on nyt, eikä huomenna. Ja siksi elämää pitäisi elää nyt, eikä huomenna tai vuoden päästä. Mutta tämänkin arvon kanssa olen paininut puolelta toiselle ja  sen mukaan on ollut vaikeaa toimia parisuhteessani, joka on paljon vaatinut odottamista ja joustamista. 

Rattaat olivat vielä viikko sitten kovaa kyytiä menossa eteenpäin. Mutta väärään suuntaan. Täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin minne omat arvoni olisivat ohjanneet. Sitten tapahtui jotain, mikä pysäytti nuo rattaat. Ja sai mut pysähtymään myös itseni äärelle. Ja onneksi niin kävi, koska koen löytäneeni itseni taas uudelleen. 

Huomenna aion seistä itseni rinnalla. Aion pysyä luotettavana ja turvallisena itselleni. Ja pelätä jatkossa itseni hylkäämistå enemmän, kuin hylkäämistä toisen ihmisen taholta. Jos arvot eivät kohtaa ja joudun luopumaan liiasta tai toimimaan arvojani vastaan, jotta suhde voisi jatkua, silloin se ei ole mua varten. Tämän tietosuuden ja sen tuoman voiman kanssa mä huomenna aion vielä kerran pysähtyä puhumaan kaikesta siitä, mikä suhteessamme pidättelee ja mikä mulle on tärkeää. Ja antaa mahdollisuuden yhteiselle, molempia tyydyttävälle ratkaisulle. Mutta jos sitä ei löydy, se on mulle jo vastaus siihen, miten mun kuuluu toimia. Itseäni en enää hylkää.