Mä olen viime aikoina herännyt lähipiirissäni tunteisiin, joita ei ole mukava tuntea ja kohdata. Surua, pettymystä, vihankin tunteita. Hylätyksi tulemisen tunnetta. Tunteet juontavat siitä, että oman henkisen kasvuni ja myös iän karttuessa, arvoni ovat kirkastuneet. Olen alkanut ymmärtää elämän rajallisuutta, sitä, että se hetki mikä on käsillä nyt, on tarkoitettu tartuttavaksi. Ne läheiset, jotka ovat elämässäni nyt, eivät ole siinä aina. Ja tilaisuudet muuttaa jotakin, joka ei kulje omien arvojeni kanssa samassa linjassa, ovat nyt käsillä, mutta eivät ole välttämättä siinä enää hetken päästä. Siksi mun on tehtävä valintoja tästä hetkestä käsin, jotta tilaisuus ei mene ohi. Jos en elä arvojeni mukaan nyt, saatan katua sitä myöhemmin. Eniten katuisin elämässäni sitä, etten ole yrittänyt tavoitella sitä, mikä mulle on tärkeää. Etten ole elänyt arvojeni mukaan ja uskaltanut antaa itsestäni tarpeeksi niille, joille haluaisin antaa. Niille asioille ja ihmisille, jotka ovat mulle tärkeitä. 

Kipeillä ja vaikeilla tunteilla on tehtävä. Ne kertovat omien rajojen ylittymisestä. Ne kertovat siitä, että jokin tai joku on meille tärkeää. Ne kertovat tarpeista, jotka eivät täyty. Ja niiden tehtävä on saada meidät pysähtymään. Kohtaamaan niiden tuoma viesti. Suremaan, jos jostakin on päästettävä irti.  Asettamaan rajat. Tai tekemään muutos. 

Sanotaan, että parisuhteessa emme voi lähteä liikkeelle toiveesta, että toinen muuttuisi. Näin se on muissakin suhteissa, niinkuin myös olosuhteissakin. Muutos lähtee minusta itsestäni ja vain itseeni ja oman toimintaani voin vaikuttaa ja sitä muuttamalla, voi parhaimmassa tapauksessa tapahtua toivottua muutosta myös ympärillämme. Sitä emme voi kuitenkaan lähtökohtaisesti odottaa eikä se voi olla päämääränä omassa toiminnassamme. Omia kipeitä tunteita voi kuitenkin helpottaa toimimalla itse niin, miten kokee omista arvoistaan käsin oikeaksi ja tärkeäksi. Silloinkin, vaikka se vaatisi häpeän kohtaamista, oman herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämistä, omista tunteista ja tarpeista kertomista heille, joiden edessä se ei tunnu ehkä helpolta. Ja kun toimin itse omista arvoistani ja tarpeistani käsin, voin ainakin sanoa yrittäneeni. Voin sanoa, että olen tehnyt asioita. Ja olen ainakin jossain määrin päässyt sitä kohti, mikä mulle on merkityksellistä ja tärkeää. Vaikka muut eivät muuttuisi, voi muutos silti tapahtua olosuhteissa sen kautta, mitä minä teen. Ja kiitollisuudella voin ajatella, että onneksi minä sentään olen herännyt näiden asioiden äärelle, ennenkuin on liian myöhäistä. Onneksi edes minä voin alkaa toimia itsestäni käsin eri tavalla, muutosta kohti.