Juuri kun en enää ajatellut sua joka päivä. Juuri kun tuntui, että alkaa helpottaa ja elämä alkaa palata uomiinsa. Juuri silloin otat yhteyttä ja kaikki tunteet lävähtävät taas pintaan. Muistot, ikävä, rakkaus, suru. Ja siitä käsin jopa aloin herätellä toivoa, jospa yhteydenotottosi tarkoittikin sitä, että sinäkin ikävöit?

Väärässä olin. Olet jatkanut elämääsi, etkä katso enää taaksesi. Olet päässyt jo eteenpäin, enemmän kuin minä. Sinä et sure enää, vaan otat jo vahvoja askelia eteenpäin, ehkä rakennat jo uutta elämää uuden ihmisen kanssa. Suuntana se unelma, jonka vuoksi meistä luovuit. 

Uusi pettymys, vasten kasvoja. Pettymys ja sen esiin nostama viha. En haluaisi itkeä enää takiasi, en haluaisi olla se, joka vielä roikkuu ikävässä ja muistoissa kiinni. En haluaisi, enkä silti pysty vielä täysin päästämään irti. Liikaa kipua, liikaa pettymystä ja surua on vielä käsiteltävänä. En ollutkaan niin ehjä, mitä luulin. 

Olen vihainen. Vihainen, että tämä meni näin. Vihainen, että käytin suhun aikaa 3 vuotta yrittäen riippua kiinni toivossa, että vielä tämä tästä. Vihainen sille, etten riittänytkään sulle. Olen vihainen sulle. Ja haluaisin vihata sua, jotta en enää ikävöisi. 

Vihassa on voimaa. Se auttaa asettamaan rajat. Sen voimalla voi repiä itsensä irti sellaisesta, josta haluaa päästä eroon. Se kuuluu yhtenä osana eroprosessiin. Kunhan sen ei anna jäädä päälle. On myös aika anteeksi annolle, hyväksymiselle ja irti päästämiselle. Haluaisin jo niin olla siellä, mutta ilmeisesti nyt on käytävä vain tämäkin vaihe läpi. Kaikki ne tunteet, mitä heräsi kun ymmärsin, että sä jatkoit jo eteenpäin. Hylätyksi tulemisen tunne nousi taas pintaan. Luulin jo hyväksyneeni eromme ja nyt huomaan taas painivani sen tunteen kanssa, etten meinaa voida hyväksyä. Samalla kuitenkin koen, että tämäkin oli hyvä, että otit yhteyttä, että kävimme tämän keskustelun. Ehkä näiden tunteiden kautta, mun on helpompi päästää irti ja jatkaa itsekin elämää. Miksi haluaisin sellaista, joka ei halua mua? Joka ajattelee, ettemme kuitenkaan olleetkaan oikeat toisillemme. En halua. Mä ansaitsen ihmisen, joka haluaa vain mut ja jolle mä olen juuri se oikea. Siksi se mitä sanoit, vahvistaa vain mussa oloa, että ei, emme todellakaan olleet oikeat toisillemme. Jos olisimme olleet,. et olisi näin nopeasti jatkanut elämääsi. Ja siksi pusken nyt vihan voimin irti. 

Tällä hetkellä on vaikea uskoa johonkin parempaan, sillä luulin sen jo löytäneeni. Mutta silti haluan luottaa siihen, että jonakin päivänä saan todeta, että sitä parempaa oli sittenkin vielä mulle odottamassa. Ja silloin en enää kaipaa meitä.