Tänään se on. Viimeinen sairaslomapäiväni. Huomenna alkaa työkokeilu. Tunnelma on odottava, vähän innostunut, mutta eniten tällä hetkellä pelokas ja jännittynyt. Toivon ja rukoilen, että tästä alkaisi nyt se kuntoutuminen työelämään...että tämän kautta olisin syksyllä valmis ja tarpeeksi voimissani aloittamaan työt ihan kunnolla.

Mulle on kyllä suotu mahdollisimman kevyt aloitus työelämässä, oikeastaan kevyemmin ei voisi enää aloittaa. Teen aluksi vain 4 tuntisia päiviä ja ennen viikonloppua mulla on vain 2 työpäivää. Ja perjantaina pääsen terapiaan purkamaan tunteitani työn aloituksesta, ja muutenkin. Ensi viikollakin on yksi vapaa, joka katkaisee hyvin viikkoa. Saa nähdä mitkä on fiiilikset työn alettua..eniten pelkään sitä, jos tulee taas niitä huonoja päiviä...kun aamut on silloin vaikeimpia. Saatan joutua käymään todellista taistelua itseni kanssa niinä aamuina, että saan itseni töihin. Mutta nyt on onneksi ollut parempi jakso tässä, toista viikkoa jo pysynyt tämä suht hyvä olo. Eilinen päiväkin oli tosi hyvä. Tänään tunnelma taas hieman latistuneempi ja heti huomaan, että pelkään sitä oloa...jotain traumoja tämä romahdukseni on jättänyt, kun alan heti jännittämään ja pelkäämään, jos huomaan ettei fiilis ole yhtä katossa kuin jonain muuna päivänä. Vaikka eihän se terveelläkään ihmisellä ole aina huipussaan...sehän kuuluu elämään, että mieliala vaihtuu, päivät on erilaisia. Mutta mä olen alkanut pelkäämään sitä, koska pelkään että siitä alkaa taas lasku alaspäin. Yritän kuitenkin olla sen enempää ajattelematta asiaa ja keksiä tekemistä, jotta ajatukset ei alkaisi kiertämään kehää eikä mieli provosoisi huonoa olotilaa nostamaan päätään.

Nukuin yöni taas sikeästi, muutaman kerran havahduin hetkeksi hereille, mutta nukahdin uneen pian uudelleen. Nukuin 9 tuntia, mutta silti väsyttää..saa nähdä lähteekö tämä lääkkeen väsyttävä vaikutus ollenkaan. Toisaalta mieluummin tämä kuin vaikka unettomuus. Se on vain jännä, että vaikka väsyttää niin samaan aikaan on kropassa vähän levoton olo...öisinkin pyörin enemmän mitä normaalisti. En ole tarvinnut enää lääkkeen aloituksen jälkeen lisäpeittoa yöllä, koska pyörimiseni pitää mut lämpimänä. Ja aamuisin on vähän tutiseva olo, vaikken tutisekaan. Mutta olo vain on vähä sellainen...sekin tosin vähentynyt siitä, mitä alussa oli. Tänään kyllä väsyttänyt enemmän kuin normaalisti...ilmeisesti mielialan lasku vaikuttaa myös väsyttävästi. Ja stressi...ja ilmeisesti se stressi/jännitys/pelko myös vaikuttaa heti mielialaan laskevasti. Ja kun mieliala laskee, musta alkaa tuntua jollain tapaa turvattomalta..ja silloin en viihdy kotona, tekee mieli paeta sitä tunnetta ja koti ei tunnu silloin turvalliselta paikalta. Se on inhottavaa. Ennen koti oli se paras paikka, paikka jonne odotti pääsevänsä työpäivän jälkeen ja jossa oli mukava rentoutua. Nyt se ajatus kodista vaihtelee oman mielialan mukaan.

Kyllä mun on vaikea käsittää, että olen tosiaan menossa huomenna töihin. Ja samaan aikaan se ajatus kauhistuttaa..mitä jos en pystykään tähän, mitä jos tämä ei onnistukaan? Mitä jos työkokeilu menee vielä ok, mutta töiden kunnolla alkaessa, en kestäkään stressiä ja romahdan taas? Pelottavia ajatuksia...ja niitä ei ehkä ole hyvä puida sen enempää, päivä kerrallaan se on vaan mentävä. Otettava se mitä kukin päivä tuo tullessaan ja elettävä sen mukaan.  En vaan jaksaisi enää yhtään taistella..omaa mieltäni vastaan vieläpä. Sitä sanotaan, että ihmisen pahin vihollinen on oma mieli...niin se todella taitaa olla. Kun vaan voisin hypätä kaiken tämän yli, aikaan jossa olisin jo toipunut. Haluaisin katsoa tätä kaikkea taakse jääneenä aikana ja todeta, että voitin tämän taistelun.

Me käytiin aamupäivällä vapputorilla, poitsu sai mut suostuteltua ostamaan hänelle aurinkolaist, joissa on linsseissä suomenlipun kuvio. Lupas kuulema pitää niitä muulloinkin, kun vappuna. :D Ostettiin myös metrilakua (sitä pitää aina ostaa torilta). Torin jälkeen grillattiin ja katsottiin yksi leffa. Illemmalla olis tarkoitus yrittää jaksa vielä suunnata salille

                              .