Jos en viimeksi kirjoittaessani ollut yhteydessä tunteisiini mielen tasolla tunnistaen, niin nyt olen. Parisuhde on hyvä keino saada sorkittua juuri niitä kipeimpiä ja piilotetuimpia herkkiä alueita. Kun kahden ihmisen vastakkaiset tarpeet ja toimintatavat törmäävät toisiinsa, siinä herää jos jonkinmoisia tunteita. Tässä kohtaa juurikin ne tämän viikon teemana olleet tunteet saivat kipinää ja ryöpsähtivät voimalla pintaan. Sen tunnevyöryn keskellä sitä muuttuu kuin siksi pikkutytöksi, jossa nuo tunteet ovat joskus kauan sitten ensimmäisen kerran heränneet. On yhtä eksynyt ja hämmentynyt olo. Mitä mussa tapahtuu, miksi tämä herättää mussa näin suurta ahdistusta, tuskaa ja kaoottisuuden tunnetta? Miten näiden tunteiden kanssa tulisi toimia? Tuntuu, että kontrolli omasta tunnereaktiosta katoaa täysin. Vaikka järki sanoo, ettei tämän tasoiseen tunnereaktioon ole syytä ja mitään hätää ei ole, niin keho ja mieli menevät täysin hälytystilaan.

Keho on viisas ja sen muistiin jää koko eletty elämä. Jopa ihan sieltä varhaislapsuudesta asti. Ja lopulta kaikki tunteet saavat alkunsa kehon reaktiosta. Aivot havaitsevat jotakin, mikä lähettää signaalin keholle, joka alkaa reagoida ja kehon reaktiosta herää lopulta itse tunne. Ja jos keho muistaa jo varhaislapuudesta asti vahvoja tunnekokemuksia sisältäneitä asioita, se voi herättää hämmennystä, kun jokin nykyhetkessä saa tuon saman reaktion nousemaan pintaan. Kuitenkaan mielen tiedostamatta siihen välttämättä suoraan loogista syytä. Ja mitä enemmän olen käynyt omaa prosessiani ja tutustunut tunteisiini, sitä vahvemmin myös nuo ns. "vanhat saldot" tuntuvat nostavan päätään. Kaikki se padottu haluaa tulla näkyviin, ne tunteet joita en ole halunnut tai pystynyt ennen kohtaamaan. Niiden kohtaaminen on välillä todella raskasta, mutta vain ottamalla ne vastaan, voi alkaa vapautua. Se pikkutyttö, joka ei saanut tarvitsemaansa tukea ja vastakaikua tunteilleen, hakee sitä nyt, aikuiselta minältä. Ja näin tapahtuu niin kauan, kunnes osaan vastata tuohon tarpeeseen.