Mitä enemmän olen omia tunteitani kohdannut ja löytänyt itseäni kohtaan armollisuutta, empatiaa ja arvostusta, sitä helpompaa olen huomannut läsnäolon tilassa olemisen. Kun energiaa ei mene enää niin paljon tunteiden pitelemiseen ja pidättämiseen tai tunnelukkojen vietävänä olemiseen, vapautuu energiaa huomata enemmän ympärillään olevia asioita, muita ihmisiä.

Jotkut ehkä ajattelevat, että ihminen joka niin paljon tutkii itseään, on itsekeskeinen. Itse taas olen saanut huomata, että kun ihminen on päässyt tiettyyn pisteeseen tuon itsensä tutkimisen kanssa, hän alkaa nähdä myös eri tavoin ympärillään olevan maailman ja mm. empatiakyky toisia kohtaan kasvaa. Itse olen ajatellut aina olevani empaattinen, mutta oikeastaan se empatia on ehkä ollut enemmänkin omaan syylllisyyteen ja arvottomuuteen pohjautuvaa, jossa herkästi myös hylkkää omat tarpeensa. Silloin myös uupuu herkästi tuon empatian alle.

Tähän liittyy myös vihan tunne. Lopulta viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä. Terveen aggresion tehtävä on suojata ihmistä, asettaa rajat itseään rakastaen ja arvostaen. Ja mitä enemmän kohtaa tuota aggressiota itsessään ja tulee sen kanssa sinuiksi, sitä suuremmaksi myös empatia kasvaa. Rakkaus saa tilaa, kun patoutunut ja piilotettu viha alkaa muuttua terveeksi aggressioksi ja ottaa sen paikan ja roolin, joka sille kuuluu. Silloin aggressio alkaa toimia myös tuon rakkauden ja empatian kautta. Se antaa voimaa puolustaa heikompia, asettaa rajoja heille, jotka eivät sitä ehkä itse osaa tehdä. 

Uskon, että ihminen vetää puoleensa sitä, mitä hän itse on. Omat ajatukset ja asenteet ikäänkuin ruokkivat itseään ulkopuolelta, vetäen puoleensa niitä ihmisiä, kohtaamisia ja tapahtumia, jotka vahvistavat entisestään noita ihmisen ajatuksia itsestään. Jos koet arvottomuutta, vedät herkästi puoleesi ihmisiä, jotka eivät sinua arvosta, tai ainakin tuo oma asenteesi peilautuu toisiin ihmisiin niin, että hekään eivät usko sinuun tai näe esim. saavuttamiasi asioita merkityksellisinä. Jos olet suorittaja ja itsekriittinen, ulkopuolellasi olevat ihmiset alkavat herkästi asettaa samoja odotuksia sinua kohtaan, joita sinulla itselläsi on itseäsi kohtaan. Kun ihminen alkaa arvostaa itseään ja saavutuksiaan, hän saa arvostusta myös enemmän muilta. 

Itse huomaan tällä hetkellä vetäväni tietyn tyyppisiä ihmisiä puoleeni parisuhteessa ja olenkin jäänyt sitä tutkimaan ja miettimään, mistä se johtuu, Miksi sama kaava toistaa itseään, miksi saan kerta toisensa jälkeen pettyä ja kohdata nuo samat asiat joihin törmään? Mitä se kertoo minusta, entä ajatuksistani itseäni kohtaan, kun puhutaan parisuhteesta?