maanantai, 28. elokuu 2017

"Sä olet sellainen, joka sanoo suoraan ja pitää puoliaan"

Tänään sain kuulla töissä tuon lauseen ihmisten näkemyksenä musta ja täytyy sanoa, että olin samaan aikaan jotenkin hämillisen yllättynyt ja todella iloinen. Tuo näkemys musta kertoo siitä, että olen todella kasvanut ja se kasvu näkyy myös ulospäin. Se entinen taka-alalle jäävä kynnysmatto ei ole enää minä. Se on jotakin, joka ehkä joissakin hetkissä näyttää vielä häivähdyksen itsestään, mutta sisäisen kasvuni myötä musta on kuoriutunut mielipiteensä kertova, sanavalmis ja puolensa pitävä nainen. Ja siitä hyvästä saan kyllä vähän röyhistää rintaa ja olla ylpeä, sillä helpolla se muutos ei ole tapahtunut, mutta silti olen pikkuhiljaa päättänyt kasvaa tähän suuntaan. Tänä päivänä voin sanoa olevani enemmän minä kuin ikinä ennen. Ja tähän suuntaan tahdon jatkaa. Mitä paremmin ihminen tuntee itsensä, omat rajansa ja tarpeensa ja pitää niistä huolen, sitä paremmin hän voi ja sen paremmin hän pystyy olemaan tukena tai peilinä myös toisille. Mutta kaikki lähtee siitä, että ensin on tutustuttava itseensä. On kohdattava omat kipunsa, heikot kohtansa ja tunnelukkonsa, kohdattava ne rakastaen ja myötätuntoisesti. On löydettävä yhteys omaan sisimpäänsä ja alettava ymmärtää ja kuulla sen viestejä. Edelleen olen välillä hämilläni, ihmettelen, joskus tuntuu, että hetkeksi putoan taas tiedottomuuden ja epätoivonkin tuntemuksiin, mutta sitä kai elämä on. Etsimistä, löytämistä, kipuja, onnistumisia, haparointia ja epäonnistumisiakin. Mutta tärkeintä, että on halu mennä silti eteenpäin, kasvusuuntaan. 

tiistai, 22. elokuu 2017

Keho puhuu

Joskus ihminen voi olla niin irrallaan omista tunteistaan, ettei edes tietä tuntevansa jotakin. Keho sen sijaan tietää. Oma kehoni on välillä ns. jumissa/jännittynyt ja olen yhdistänyt sen omalla kohdallani pelkoon ja turvattomuuden tunteeseen. Tämäkin tunne varmasti yhdistyy tähän kehon reaktioon, mutta toisen tunteen alla voikin olla piilossa jokin muu tunne, joka voi lopulta johtaa itse asian ytimeen. Tunteet kun kulkevat limittäin, lomittain ja kerroksittain. 

Olin tänään pitkästä aikaa terapiassa, jossa käsittelimme tätä asiaa. Terapeuttini oli sitä mieltä, että kyse olisikin vihan tunteesta. Siitäkin huolimatta, että en itse sitä siihen tunteeseen osaa aina yhdistää.  On hämmentävää, että voi kehossaan tuntea tunteen, mitä ei omassa mielessään koe tuntevansa. Silloin täytyy olla todella katkaissut yhteyden tähän tunteeseen. Keholla on kuitenkn yhteys, ja siksi onkin tärkeää pysähtyä kuuntelemaan sen viestejä. Kun tätä tunnistamatonta tunnetta lähdettiin purkamaan kehollisesti, eli sitä kautta miten se myös ilmentää itseään, sainkin huomata kehon jännitysten katoavan. Tämä puhuu sen puolesta, että oikea tunne tuli kohdatuksi ja puretuksi. Vain sitä kautta tunne voi vapautua kehosta. 

Miksi näin sitten tapahtuu? Miksi mieli katkaisee yhteyden tunteeseen? Uskon sen olevan puolustusmekanismi. Jos jokin tunne tuntuu liian pelottavalta, tuskalliselta tai vaikealta kohdata, on helpompi katkaista yhteys siihen ja sulkea se ikäänkuin pois päältä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä tunne ei poistu ennenkuin se saa tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Sen tarve on viestiä meille jostakin tarpeesta, ja jos tarve ei tule näkyväksi, ei myöskään tunne voi kadota. Jos yhteys tunteeseen katkaistaan ja se toisinsanoen tukahdutetaan, se kääntyy lopulta ihmiseen itseensä päin ja alkaa elää kehossamme. Se voi ilmentää tällöin itseään mm. erilaisten kehon tuntemusten, kipujen, jännitystilojen ja jopa sairauksien muodossa. Ja näin tapahtuu niin kauan, kunnes se saa näkyvyyttä. 

maanantai, 29. toukokuu 2017

Kuin toisen ihmisen elämästä

Kun ihminen suostuu syvälliseen itsetuskiskeluun ja sen myötä muutosprosessiin, muutoksia todella tapahtuu. Itselläni tietyt asiat ovat muuttuneet niin paljon, että kun mietin itseäni muutama vuosi takaperin johonkin tilanteeseen, joka silloin tuntui oikealta ja hyvältä, näenkin sen nyt niin vieraana ja kaukaisena minusta, että tuntuu lähes siltä kuin katsoisin jonkun toisen elämästä filmipätkää. Se on outoa ja  hämmentävää ja herättää ristiriitaisia tunteita.

Oman prosessointini myötä, eteeni on avautunut kuin uusi maailma. Uusi tapa nähdä ja ajatella. Ja kaikki muistot, jotka liittyvät tuohon vanhaan ajattelumalliin, ja asiat joita olen tuon vanhan ajattelumallin pohjalta tehnyt, saavat mussa sen ristiriitaisen olotilan aikaan. Se on kuin muisto jostakin, jota en enää edes näe osana minua. Miten ihminen voikin muuttua niin, että kokee olevansa jotakin ihan muuta kuin ennen. Jopa niin paljon, että kokee olevansa kuin toinen ihminen. Ja vaikka se välillä herättää myös ristiriitaisia oloja, ehkä vihankin tunteita, en haluaisi enää tästä tietoisuudesta takaisin siihen tiedottomuuteen, jossa joskus olin. 

maanantai, 22. toukokuu 2017

I've got the power

Tänään tein jotakin, mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Korotin ääntäni, kertoen miltä minusta tuntuu. Kiroilin, sanoin suoraan ja napakasti mitä ajattelen ja missä minun rajani menevät. Kohdistaen tämän toiseen ihmiseen, vielä rakkaaseen sellaiseen. Ja mitä enemmän jatkoin, sitä vahvemmaksi ja vapautuneemmaksi itseni tunsin. Kerrankin, koin puhuvani suuni puhtaaksi! Ilmaisin itseni, ilmaisin tunteeni ja ennenkaikkea rajani. Tässä olen minä, tässä ovat minun rajani ja niitä minä suojaan. Lopulta lähdin tilanteesta, arvokkaasti ja selkä suorassa. Varmana siitä, että tein juuri niinkuin piti. Rakastan häntä, mutta enemmän rakastan itseäni. Enkä aijo jäädä tuleen makaamaan, vaan nousen ja jatkan eteenpäin. 

Olen nyt noin vuoden verran tutustunut omaan vihan tunteeseeni. Ensin löytäen sen itsestäni ja purkaen sitä yksinäni tai terapiassa. Seuraava vaihe oli se, että kävin ikäänkuin tilanteita, jotka herättivät vihaa, oman pääni sisällä läpi. Ikäänkuin mielikuvissani riitelin niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa olisin halunnut pystyä sen tekemään oikeasti. Tämä tapa kuitenkin imi vihan minuun itseeni,  jolloin tunsin sen patoutuvan kehooni erilaisina jännityksinä ja kireytenä ja se sai minut samalla menemään myös sinne tuttuun kuplaani. Tämä olotila vaikutti myös mm. yöuniini ja huomasin sen purkautuvan kohteisiin, jotka eivät olleet todellisuudessa vihan tunteeni kohteita tai kääntyvän minua itseäni kohti. Viime aikojen tilanteet ja tapahtumat johtivat kuitenkin siihen, että lopulta tuo vihan tunteen patoaminen ja sisällä pitäminen alkoi olla niin tuskallista, että lopulta sain kohdennettua sen sinne, mihin se todellisuudessakin liittyi. Löysin vihdoin sen rohkeuden ja voiman itsestäni, näyttää tuo tunne, ilmaista se toiselle ja asettaa sen myötä myös selkeät rajat. Tuon jälkeen minusta tuntui, kuin minuun olisi kasvanut selkäranka.  Sellainen selkäranka, joka pitää ryhtini arvokkaana, katseeni eteenpäin suunnattuna ja jalkani lujasti juurtuneena maahan. Se kauan etsitty voima, sai juurtua tuohon selkärankaan. Nyt tiedän, että pystyn käyttämään sitä suojatakseni itseäni, puolustaakseni oikeuksiani, rakkaudesta ja kunnioituksesta itseäni kohtaan. Tuo selkäranka tuo turvaa, varmuutta ja rohkeutta. Minä olen minä, tässä ovat minun rajani joista ei kukaan mene yli. Minä olen oman elämäni kuningatar.      

 

                                                       queen.jpg

maanantai, 15. toukokuu 2017

Pienestä SUUREKSI

Olen aina ajatellut olevani ihminen, joka ei halua pitää numeroa itsestään, eikä tuoda esille saavutuksiaan tai onnistumisiaan kovinkaan suureen ääneen. Olen enemmänkin ajatellut, että olen ihminen, joka luottaa siihen, että teot puhuvat puolestaan. Että hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa on voima. Kunnes kuluneena viikonloppuna tajusin, että ei se näin ole.

Viikonloppuna saavutin jotakin itselleni merkittävää, sain nimittäin vuoden kestäneet opinnot päätökseen. Tämän merkittävyys valkeni vasta tuon viikonlopun aikana. Koko tuon ajan, tuohon tavoitteeseen pyrkiessäni, olen jollakin lailla vähätellyt sitä saavutuksena. Aina tähän viikonloppuun asti, kunnes jotenkin kaikki valkeni kuin yhtäkkiä. Tämä saavutus oli minulle suuri askel itseni kanssa. Se antoi hyvän pohjan ponnistaa eteenpäin, kohti suurempia tavoitteita. Nyt maaperä sille ponnistukselle on rakennettu. Ja minä menin vielä vähättelemään sen merkitystä! Nyt vasta näen kirkkaana sen, miten paljon ponnisteluja, töitä itseni kanssa ja koulutöiden ääressä olen tämän vuoden aikana tehnyt. Samalla näyttäen itselleni, että loppuunpalamisen jälkeen olen todella oppinut jotakin, koska opiskelu töiden ohessa voi olla hyvinkin kuormittavaa ja uuvuttavaa, jos ei ole oppinut kuuntelemaan itseään ja asettamaan rajoja jaksamistaan ajatellen. 

Tämä viikonloppu todella pysäytti tämän asian äärelle ja pohtimaan yleensäkin sitä, mitä itsestäni annan ulospäin, miten suhtaudun omiin saavutuksiini ja tavoitteisiini ja siihen polkuun, jota olen kulkenut ja kuljen. On todella vaikea löytää ponnistusvoimaa tavoitteeseen, jos sen määränpäätä väheksyy. Vaikka sisin sanoisi, että on oikealla tiellä, mutta jokin ajatuksissa vähättelee sitä, siinä syntyy suuri ristiriita ja pahimmillaan voi myös käydä niin, että tuo vähättely saa jättämään leikin kesken ja lopettamaan noiden tavoitteiden havittelun. Jos lopulta tuo vähättelevä ääni voittaa.

Ymmärsin, että ihminen todella vetää sitä puoleensa, mitä hän itse ajattelee. Näin myös tässä asiassa. Jos itse vähättelen itseäni ja saavutuksiani, en voi olettaa muidenkaan niitä nostavan korokkeelle. Niimpä päätin, että tästä lähtien minun valoni saa loistaa suuremmalla liekillä, enkä piilota sitä. Minä, Minun elämäni, Minun tavoitteeni ja saavutukseni. Jos joku ei niitä arvosta, se on hänen ogelmansa, mutta tärkeintä on, että itse niitä pidän arvokkaina ja nostan ne sille korokkeelle, jolle ne kuuluvat. Niiden näkyväksi tekeminen antaa myös voimaa yrittää saavuttaa niitä kovemmin ja yltämään vieläkin korkeammalle.

Tänä viikonloppuna pukeuduin kauniiseen mekkoon, koska halusin korostaa sitä kuka olen ja mihin pääsin. Korostin saavutuksiani läheisimmilleni nyt ensimmäistä kertaa ja aijon mainostaa tuota saavutustani myös töissä, jossa suurin osa ei edes tiedä minun opiskelleen. Tästä eteenpäin, tahdon kantaa itseni ylväämmin, koska siihen on todella syytä. Olen kulkenut pitkän matkan, ottanut valtavia askeleita ja matka saa jatkua. Maaperä on nyt valmistettu, nyt on aika alkaa rakentaa.. <3

blog-4-proud-to-be-me..jpg