Kesäloman viimeinen viikko on meneillään. Takana on pitkä loma, joka on pitänyt sisällään monenlaisia tunteita. Iloa, innostusta, kiitollisuutta, voimaantumista, levollisuutta, mutta myös ahdistusta, epävarmuutta, pelkoa, huolta. Se on pitänyt sisällään rentouttavaa ja mielekästä tekemistä itseään kuunnellen, lepoa, aurinkoa, ystäviä, liikuntaa, hyvää ruokaa ja läsnäoloa. Mutta myös stressiä koiran sairastelusta, rahan menosta ja tulevasta syksystä. Loman loppuminen tarkoittaa mulle myös uuden alkua. Töissä on uusia tuulia ja haasteita ja sen lisäksi sain alkukuusta tietää päässeeni opiskelemaan. Olin jo lähes varma, etten tullut valituksi ja kun sitten selvisikin, että pääsin jopa selkeästi pisterajan yli ja sain opiskelupaikan, oli itku kiitollisuudesta, hämmennyksestä ja innostuksesta sekä helpotuksesta lähellä ja hetken tunsin kuin leijuvani.

Samaan aikaan mua on kokoajan jollain tasolla myös ahdistanut, mikä juontaa juurensa pelon tunteesta ja epävarmuudesta. Tiedän, että olen tämän myötä haukkaamassa aika ison palan. Työn ohessa tämän asteen tutkinto on jotakin, mitä en ole tätä ennen tehnyt. Olen kyllä opiskellut työni ohessa, mutta ne koulutukset eivät ole olleet millään tasolla tätä luokkaa haastavuudeltaan ja työmäärältään. Loppuun palaminen on saanut ymmärtämään, että jaksaminen on rajallista. Tiedän myös, että olen herkkä reagoimaan stressiin. Samalla loppuunpalaminen on kuitenkin tuonut mukanaan tietoisuutta itsestä, taitoa kuunnella itseään, säädellä tunteitaan ja keinoja rauhoittaa stressaantunutta mieltä. Nyt mitataan, kuinka nämän opit mua kantavat tämän uuden haasteen edessä. Ja mitataan myös sitä luottamusta ja uskoa siihen, että tästäkin voi selvitä. 

Mun ahdistukseen taipuva mieli alkaa herkästi rakennella kaiken uuden ja epävarman edessä uhkakuvia. Mitä jos- ajatukset alkavat pyörittää kehää päässä ja niiden keskellä on vaikea valita vain luottavansa siihen, että kaikki menee hyvin. Toisaalta oman kasvuni kautta olen alkanut kuulla uhkakuvien rinnalla myös toisen äänen. Sen joka ei luovuta, sen joka tsemppaa ja rohkaisee ja uskoo että kaikki menee hyvin ja mitään hätää ei ole. Kuitenkin herkästi tuo toinen ääni jää vielä toiseksi mitä jos- äänen rinnalla. 

Mitä mä sitten pelkään? Pelkään, että en jaksa. Että koen joutuvani luopumaan liian paljon omasta vapaa-ajasta ja itselle tärkeistä sekä palauttavista asioista koulutöiden rinnalla. Pelkään, että elämä ei kannakaan. Se syvin ajatus ehkä onkin, että minulle ei käy hyvin. Se ajatus mun elämää värittää monesti uuden edessä, tai valintojen kohdalla. Tai kun taloustilanne on tiukilla, joku läheinen tai lemmikki sairastaa, ja myös elämän kumppania etsiessä.  Mikä siinä onkin, että vaikka tähänkin päivään ja elinikään saakka olen saanut nähdä, miten kaikki on lopulta koitunut mun tai läheisteni hyväksi ja kaikesta on tähänkin asti selvitty, niin silti ensimmäinen ajatus on, että tässä kohtaa varmaan se elämä ei enää kannakaan. Uusi ja tuntematon pelottaa, se on täysin luonnollista ja varmasti tuttu tunne kaikille. Senkin tunteen läpi on vain mentävä, kohdaten se lempeydellä ja hyväksyen. Tämä kuuluu nyt tähän, näin minä reagoin, mutta se ei tarkoita, että oikeasti olisi mitään hätää. Juuri nythän kaikki on hyvin. Ajatukset ovat vain ajatuksia ja mitä jos -ajatukset nousevat joko menneestä tai tulevasta, joista kumpikaan ei ole totta tai käsillä juuri nyt. 

Mitä jos eläisinkin vain tätä hetkeä? Jos menisinkin vain hetki ja päivä kerrallaan ja pelosta huolimatta toimisin siitä rohkeudesta ja luottamuksesta käsin sen sijaan, että antaisin itseni lamaantua ja pysähtyä? Lannistavat ajatukset, jotka sanovat että et pysty, et osaa etkä pärjää, nekin ovat vain ajatuksia, kaikuja menneisyydestä. Ne eivät ole yhtä kuin minä, ja vaikka kuulen ne, ei minun tarvitse uskoa niitä. 

Mitä haluaisin juuri nyt sitten kuulla ja sanoa itselleni? Sinä pystyt mihin vain, sinussa on se voima ja rohkeus mennä eteenpäin. Minä uskon sinuun, tiedän että selviät ja kaikki menee hyvin. Minä pidän sinusta huolen. 

Vielä on muutama päivä lomaa jäljellä ja pyrin ottamaan ne rennosti ja rauhassa. Nauttimaan vielä siitä väljyydestä, mitä loma mahdollistaa. Tehden niitä asioita, joiden tiedän olevani mulle hyväksi. Tunteista huolimatta.