Jäin pohtimaan tuota untani kahdesta vauvasta huoltajineen ja se sai mut palaamaan aiheen äärelle, jota muistan prosessoineeni myös reilu vuosi sitten käydessäni lyhytterapiassa. Tuohon kaltoinkohtelevaan huoltajaan liittyy myös vahvasti itsekriittisyys. Se, miten puhumme ja mitä vaatimuksia ja tavoitteita asetamme itsellemme. Itselläni tuo ääni on välillä hyvinkin vaativa, kylmä, ehdoton ja jopa julma. Ja sen huomaaminen ja tiedostaminen tuntuu pahalta, surulliselta ja sekin herättää omalta osaltaan itsekritiikkiä. Miksen osaa puhua itselleni kauniimmin, miksi lannistan, haukun, arvostelen ja vaadin itseltäni kohtuuttomia? Miksen voi nähdä itsessäni sitä hyvää joka hetki tai edes suurimman osan aikaa?

Toisaalta, onko edes mahdollista päästä tilaan, jossa emme koskaan olisi itseämme kohtaan kuin tuo kaltoinkohteleva vanhempi? Jokainen meistä kamppailee ajoittain itsekritiikin ja itsensä hylkäämisen kanssa. Täydellistä vanhempaa, ystävää tai kumppania ei ole, joten miten voisimme siis olettaa olevamme sitä myöskään itsellemme? Kuitenkin, joka kerta kun tunnistamme tuon kaltoinkohtelevan, vaativan tai välinpitämättömän vanhemman meissä astuvan esiin, voimme tiedostamisen ja tunteiden kohtaamisen kautta myös löytää taas rakkauden ja myötätunnon äärelle. Kriittisestä puolesta itsessämme emme ehkä kokonaan voi vapautua, mutta sen painoon vaakakupissa voimme tiedostamisen kautta vaikuttaa. Mitä herkemmin huomaan, kun itsekritiikki ottaa ohjat, sitä tietoisemmin voin myös työntää sen taka-alalle ja vahvistaa empatiaa, armollisuutta ja turvaa itsessäni. 

 

Miten itsekritiikki näkyy minussa?

- Lannistavina ajatuksina: "Olet huono, et osaa, et opi, et onnistu, et tiedä, ei sinusta pidetä, et ole tärkeä...jne."

- Turvattomuuden tunteena: kontrollin menettämisen pelko, väärien valintojen tekemisen pelko, hylätyksi tulemisen pelko

- Vaikeutena tehdä valintoja ja luottaa niihin tai siihen, että elämä kantaa

- Uupumisen ja voimattomuuden tunteina, masennuksena, ahdistuksena, levottomuutena, ylivireytenä

- Suorittamisena, asioiden varmisteluna, epävarmuutena, häpeän tunteena

 

Miten voin auttaa itseäni itsekriittisellä hetkellä ja vahvistaa itsemyötätuntoa:

- Tunteiden ja itseni kohtaamisella

- ajatusten tiedostamisella ja eriyttämisellä itsestäni: "minulla on ajatus..." (mutta se ei ole yhtä kuin minä)

- kirjoittamalla kriittisille ajatuksille raskaisukeskeiset ja myötätuntoiset vastineet: minulla on ajatus, että en pysty > asetan itselleni riittävän pienet tavoitteet, jotta voin onnistua 

- suhtaudun kriittisesti omiin kriittisiin ajatuksiini ja uskallan kyseenalaistaa ne, vaikka kuinka tunteet meinaisivat uskoa niitä

- toimin tietoisesti tunnetta ja sen taustalla olevaa ajatusta vastaan: minua pelottaa, mutta hengitän ja ankkuroidun omaan kehooni. Olen tässä, itseni tukena, minä selviän. Keskityn vain tähän hetkeen.

- Vahvistan itsessäni onnistumisia ja vahvuuksia pitämällä päiväkirjaa