Tänään sain kuulla töissä tuon lauseen ihmisten näkemyksenä musta ja täytyy sanoa, että olin samaan aikaan jotenkin hämillisen yllättynyt ja todella iloinen. Tuo näkemys musta kertoo siitä, että olen todella kasvanut ja se kasvu näkyy myös ulospäin. Se entinen taka-alalle jäävä kynnysmatto ei ole enää minä. Se on jotakin, joka ehkä joissakin hetkissä näyttää vielä häivähdyksen itsestään, mutta sisäisen kasvuni myötä musta on kuoriutunut mielipiteensä kertova, sanavalmis ja puolensa pitävä nainen. Ja siitä hyvästä saan kyllä vähän röyhistää rintaa ja olla ylpeä, sillä helpolla se muutos ei ole tapahtunut, mutta silti olen pikkuhiljaa päättänyt kasvaa tähän suuntaan. Tänä päivänä voin sanoa olevani enemmän minä kuin ikinä ennen. Ja tähän suuntaan tahdon jatkaa. Mitä paremmin ihminen tuntee itsensä, omat rajansa ja tarpeensa ja pitää niistä huolen, sitä paremmin hän voi ja sen paremmin hän pystyy olemaan tukena tai peilinä myös toisille. Mutta kaikki lähtee siitä, että ensin on tutustuttava itseensä. On kohdattava omat kipunsa, heikot kohtansa ja tunnelukkonsa, kohdattava ne rakastaen ja myötätuntoisesti. On löydettävä yhteys omaan sisimpäänsä ja alettava ymmärtää ja kuulla sen viestejä. Edelleen olen välillä hämilläni, ihmettelen, joskus tuntuu, että hetkeksi putoan taas tiedottomuuden ja epätoivonkin tuntemuksiin, mutta sitä kai elämä on. Etsimistä, löytämistä, kipuja, onnistumisia, haparointia ja epäonnistumisiakin. Mutta tärkeintä, että on halu mennä silti eteenpäin, kasvusuuntaan.