Kesälomani alkoi jo ennen Juhannusta. Mulla on vaihtumassa työ syksyltä ja siitä syystä mulla on nyt pitkä kesäloma. Samalla kun on ihanaa viettää pitkä loma, se myös aiheuttaa erinäisiä tunteita ja ajatuksia. Burnoutiini liittyen mulla on jäänyt vielä kesken prosessoida ja kohdata tunteet liittyen kotona olemiseen. Viikonloput ja muutama vapaa menee vielä hyvin, mutta jos puhutaan pidemmästä jaksosta, se vielä aiheuttaa hiukan pelon sekaisia tunteita ja saan tehdä töitä ettei mieli lähde leikkiin mukaan. Tiedän itsekin, että tästä pääsee eteenpäin vain kohtaamalla ja hyväksymällä ja sen meinaan myös tehdä. Ja nauttia myös kotona olosta.

Paljon olen ollut mökillä, oikeastaan en montaa päivää ehtinyt olla kotona kun lähdin mökille. Tänään vasta tulin kotiin, olimme siis reissussa 2,5 viikkoa. Veljeni perhe oli koko ajan siellä myös, mikä oli ihanaa. Meillä on ollut tuo mökki vasta pari vuotta, mutta siitä on tullut tärkeä kohtaamispaikka. Siellä saa olla perheen ja ihmisten kanssa yhdessä ja ottaa irtiotto arjesta. Kaikki huolet, stressi ja arjen asiat pyyhkiytyvät pois ja on vain helppoa levätä hetkessä, nauttia ja rentoutua, puuhata jotakin pientä. Oli jännä, että oikeastaan mua ei edes haitannut yhtään tämän pariviikkoisen aikana se, että säät olivat viileät ja sateiset. Kun on hyvää seuraa, ei säähän edes kiinnitä huomiota. Mukavaa tekemistä riitti jokaiselle päivälle juuri sopivasti ja illat kruunasi yhteinen lautapelihetki. 

Olen kiitollinen. Kiitollinen tuosta mökistä, kiitollinen että sitä kautta olen saanut lähentyä isoveljeeni, hänen vaimoonsa ja lapsiinsa. Miten voikin monta vuotta mennä niin, ettei ymmärrä jääneensä jostakin paitsi eikä osaa kaivata edes sitä mitä oikeasti on sisimmässään ollut vaille. Mutta kun saakin sen, tajuaa miten sitä onkaan tarvinnut ja kaivannut. On mukavaa seurata oman sisaruksensa perheen arkea, heidän lastensa puuhia ja kasvamista. Tutustua isoveljeensä. Lisäksi veljen vaimosta on tullut mulle ystävän tai siskon kaltainen. 

Vanhempani olivat myös mökillä Juhannuksena. Oli ihanaa viettää pari päivää yhdessä niin isolla porukalla. Ja huomata miten välit vanhempiinikin ovat lähentyneet, ja myös ymmärrys heitä kohtaan. Kun viettää pienessä mökissä viikonlopun yhdessä, se ero entiseen vain konkretisoituu entisestään. Kun huomaa miten puolin ja toisin toisiimme suhtaudumme arjen eri tilanteissa, kun aamusta iltaan vietämme aikaa yhdessä.  Vanhempiini välien lähentyminen ei ole vain mökin ansiota, vaan myös kuluneet vuodet eroni jälkeen ovat tehneet osansa. Ne ovat oikeastaan olleet ne eniten suhteisiimme vaikuttaneet hetket. Kun olin heikko ja rikki, sain heiltä tukea, ja kun avoimesti sen myötä puhuimme asioista, se vaikutti lähentävästi. Ensimmäistä kertaa vasta kuluneen vuoden aikana olen jotenkin sisäistänyt ja tuntenut, mitä rakkaus perheenjäseniä kohtaan on. Onhan se aina jossakin sisimmässäni ollut, mutta jotenkin piilossa, kylmetettynä. En ole osannut rakastaa, kun en ole rakastanut itseänikään. Mitä edemmäs omassa prosessissani olen kulkenut, sen paremmin olen alkanut ymmärtää että niin se todella on. Ei voi rakastaa, jos ei rakasta ensin itseään. 

Olen kiitollinen perheestäni, mökistä jossa saamme viettää yhdessä aikaa. Olen kiitollinen siitä ihmisestä joksi olen saanut ja saan edelleen kasvaa. Vaikka kuluneet vuodet ovat olleen kivikkoiset, olen saanut niiden myötä niin paljon. Siksi haluankin painottaa sitä, että koskaan ei saa luovuttaa. Ikinä ei voi tietää mitä seuraavan nurkan takana on piilossa. Ikinä ei saa lakata yrittämästä. Aina on toivoa ja mahdotonta ei olekaan. 

Ainiin, olen myös kiitollinen siitä että olen pystynyt lopettamaan masennuslääkkeeni! Kolmatta viikkoa olen jo ilman lääkettä.

Ihanaa kesää sinulle! Vaikkei aurinko paistaisi ulkona, anna sen paistaa sisimmässäsi.

                                          WP_20150510_008.jpg