"Vapauteen Kristus vapautti meidät" (Gal.5:1)

Olen ollut nyt sairaslomalla muutaman päivän, kunnon flunssan kourissa. Nyt tuntuu jo helpottavan, mutta huomisen vielä olen saikulla. Vaikka olo on ollut ajoittain aika tukalakin, olen silti myös nauttinut siitä tunteesta kun päästää kaikesta irti ja vain on. Tänään kun iltapäivää kohti ajatuskin alkoi taas kulkea kirkkaammin, aloin miettimään uskoani. Kirjoitin siitä kesälläkin, ja kriisi, tai ehkä oikeammin sanottuna prosessi, on edelleen päällä ja se voi kestää vielä pitkään.

Tänään ymmärsin, että oikeastaan mun koko uskoni ja syy ylipäätään uskoa, on perustunut turvattomuuden tunteelle. Turvattomuus on rakentanut mulla seinät joihin olen uskossani nojannut, ja samalla olen kahlinnut itseni. Mä olen aina uskonut ja nyky hetkeen asti olen ajatellut, että vaikka mitä tapahtuisi, mun usko ei horju. Siinä riipun viimeiseen asti.

Mutta mitä sitten kun se, mille uskonsa on perustanut, alkaakin murenemaan? Turvattomuus on alkanut pala palalta irrottamaan otettaan ja olen alkanut vapautua. Mitä jää jäljelle? Riittääkö se? Mihin sitten perustan uskoni? Onko vielä syytä uskoa? Välillä mietin, onko vapauden hinta se, että menettää uskonsa? Tämä ajatus herättää menettämisen pelkoa, surua, vihaakin. Se ei tunnu reilulta, kun kuitenkin Raamatun perusopetukseen kuuluu vapaus, armon ja rakkauden kautta.

Mutta ehkäpä se, että uskaltaa luopua vanhasta, monen vuoden ajan rakennetusta mallista joka ei toiminutkaan, voikin antaa mahdollisuuden jollekin uudelle. Ehkä se ei tarkoitakaan menettämistä, vaikka se jollain asteella siltä tuntuukin. Ehkä on pystyttävä ensin luopumaan, jotta voi saada jotakin parempaa tilalle. Ehkä se onkin uuden siemenen istuttamista. Ehkä niiden turvaseinien kaatuessa alkaakin jalkojeni alta näkymään vahva maaperä. Se kantaa, eikä tarvitse enää nojata seiniin. Elämä alkaa kantaa, en tarvitse enää seiniä enkä kahleita pitämään niissä kiinni. Tai ehkä se on se Raamatussakin mainittu Kristuskallio. Ehkä tämän prosessin kautta ymmärrän, mitä sillä termillä todella tarkoitetaan.

Paljon kysymysmerkkejä, paljon jossittelua. Mulla ei ole vastauksia, on vain tunne että näin tämän vaan kuuluu mennä ja mun on annettava itselleni ja kaikelle tälle aikaa ja mahdollisuus. Ja lopulta jää mun valinnakseni, haluanko pitää siitä kiinni mitä jää jäljelle, kun kaiken muun riisuu pois. Mä haluan nyt, ja toivon että haluan sitä myös myöhemmin. 

28773163.FlowerRock.jpg