Tässä linkki loistavaan artikkeliin, josta tunnistin ainakin itseäni paljon:

http://hidastaelamaa.fi/2014/11/terveys-ja-tunteet-tunneihmisen-evoluutio-osa-12/

Miten tärkeää onkaan, että lapsi saa näyttää tunteensa. Käydä ne läpi turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, aikuisen tukemana. Oppiakseen, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ihmisen on lupa tuntea, siinä ei ole mitään pahaa tai kiellettyä. Tunteet ovat meihin luotuja, vahva osa ihmisyyttä ja elämää. Niiden avulla tiedämme elävämme, ja saamme elää. Ilman tunteita, elämä supistuu ja jää kokematta. Tunteet luovat muistoja ja kokemuksia ja rakentavat elämän kokonaisuuden.

Haluan erityisesti nostaa esiin vihan tunteen. Se on ehkä yleisin tunteista, joita padotaan ja joka kielletään. Se on niin voimakas, että voi tuntua vaaralliselta ja häpeälliseltäkin tuntea sitä, varsinkin jos se tunne kohdistuu johonkin läheiseen, vaikkapa omaan vanhempaan. Mutta siinäkään tunteessa ei ole mitään pahaa tai väärää. Ei ihminen turhaan tunne vihaa, siihen on aina jokin syy ja päästäkseen sen tunteen yli tai estääkseen vihan mukana herkästi tulevan katkeruuden, on sekin tunne hyväksyttävä, käytävä läpi sen juuret, jotta anteeksi antamisen prosessi voi alkaa. Joskus viha voi kohdistua myös johonkin sellaiseen, josta se tunne ei oikeasta ole lähtöisin. Joku tapahtuma tai jonkun ihmisen sanat tai käytös vain muistuttavat jotakin menneisyydessä tullutta kipua, joka nostaa esiin siihen liittyvät tunteet. Mitä paremmin tunnemme menneisyytemme ja opettelemme kuuntelemaan itseämme, sen paremmin pystymme erittelemään mistä mikäkin tunne on peräisin ja pystymme käymään ne läpi.

Toinen herkästi kielletyistä tunteista voisi olla rakkaus. Vihan vastakohta, mutta yhtä voimakas tunteena. Siihen voi herkästi liittyä kontrollin menettämisen pelkoa ja hylätyksi tulemisen pelkoa. On vaikeaa antaa lupa itselleen rakastaa ja antautua sen tunteen vietäväksi, jos sitä tunnetta ei ole kokenut turvallisena tai tuttuna lapsuudessaan.

Itselle tämä tunteiden erittely ja kohtaaminen/läpikäyminen on joskus hyvinkin vaikeata, koska omassa lapsuudessani en ole oppinut näyttämään/sanoittamaan tunteitani kuin hyvin suppeasti. Välillä saatan mennä moneksi päiväksi jumiin itseni kanssa, koska en pääse jyvälle mikä asia laukaisee mussa ahdistusta tai turvattomuutta tai sen ahdistuksten kohtaaminen vain tuntuu liian pelottavalta. Tuntuu helpommalta yrittää väistellä, kiertää ja paeta, kuin pysähtyä kohtaamaan. Mutta päästäkseen sen yli, vapautuakseen siteistä joita käsittelemättömät tunteet aiheuttavat, on jälkimmäinen vaihtoehto ainoa keino.

                                  ------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mä sain loppuviikon sairaslomaa ja maanantaina menen katsomaan miltä se töissä oleminen tuntuu. Toisaalta tunnen, että päivä päivältä mun voimat on palautuneet ja olen jopa alkanut tuntea mielihyvää kotona olemisesta, mutta toisaalta koen että olen henkisesti vielä aika heikoissa kantimissa enkä tiedä miltä töissä oleminen mahtaa tuntua, Koenko sen voimaannuttavana vai tarvitsenko vielä aikaa levätä kotona. Olen työstänyt paljon traumaani liittyen kahden vuoden takaiseen romahdukseen. Väsymys, tämä vuodenaika ja sairaslomalla olo laukaisevat paljon takaumia. Tänään ajellessani kotiin lumisateessa, menin hetkeksi tunnetasolla kahden vuoden takaiseen hetkeen, ajaessani todella synkissä ja ahdistavissa oloissa autolla pimeässä talvisäässä. Satuimpa kuuntelemaan vielä samaa musiikkiakin mitä silloin välillä kuuntelin. Eilen kävin kävelemässä saman lenkkipolun mitä monet kerrat kävelin sairaslomalla ollessa kaksi vuotta sitten. Keskityin läsnäoloon ja välillä tein mielikuvaharjoituksia kahden vuoden takaisesta kävelylenkistä. Sitten taas palautin itseni nykyhetkeen. Olen harjoitellut kotona olemista ja kokenut sen todella tärkeänä. Traumaattiset hetket on koettava, tunnettava ja kohdattava yhä uudestaan ja uudestaan, vain siten trauman jättämä jälki haalenee ja pelot muuttuvat vihollisesta ystäviksi. Helppoa se ei ole, se on uuvuttavaa ja raskasta. Mutta jokaisen voiton jälkeen, se muuttuu astetta helpommaksi ja antaa keinoja selvitä jatkossakin vastoinkäymisistä ja ikävistä tunteista. Ja tätä tietä kulkiessa ihminen löytää turvallisuuden tunteen itsestään. Ja kun se löytyy itsestä, on paljon helpompi kohdata pelottaviakin tilanteita. Niin kauan kun ihminen yrittää löytää turvan ulkoisista tekijöistä tai muista ihmisistä, hän elää jonkinasteisessa illuusiossa ja rakentaa itselleen kulisseja. IKävä kyllä, kulissit voivat kaatua hyvinkin herkästi ja kääntyä itseä vastaan. Mä parhaillaan harjoittelen sitä, että kulissien sijaan rakentaisin turvallisuuden tunteen omaan sisimpääni. On löydettävä luottamus, että minä pärjään, minulla ei ole hätää ja maa jalkojen alla kyllä kantaa, vaikka kulissit ympärillä romahtaisivat.