Mua on nyt toista viikkoa väsyttänyt, välillä vähemmän, välillä enemmän. Ensin ajattelin, että se on jotain flunssaa mikä yrittää iskeä. Nyt alan kallistua siihen, ettei se taidakaan olla. olo aaltoilee eikä muita oireita ole. Olisko kevätvääsymystä, tai kenties mielen muistutusta siitä, että vuosi sitten tähän aikaan elin elämäni rankinta aikaa. Tai sitten molempia. En tiedä, mutta nyt teen töitä sen eteen että hyväksyn myös nämä väsyneet päivät, enkä heti pelkäisi romahtavani. Heti huomatessani kehossa väsymisen merkkejä, mun mieli muistuttaa mua siitä, mitä koin romahduksen aikana ja mä menen paniikkiin tai saan vähintään stressireaktion. Tämä taas lisää tietysti väsymystä, koska keho käy ylikierroksilla ja on jännittyneessä tilassa. Ja stressitila/väsmys laskee myös automaattisesti mielialaa. Tänään töissä jaloista lähti voimat, ruokahalu lähti ja olo oli sumuisen väsynyt. Onneksi oli lyhyt ja rento työpäivä. Tämä viikko on aika kevyt, kun on hiihtolomaviikko. Alkuviikon olin itsekin lomalla. 

Mun ajatukset ovat aika tuomitsevia ja ankaria itseäni kohtaan silloin kun on tällaisia päiviä. Nyt teen töitä myös sen suhteen, etten rankaisisi itseäni näistä päivistä, vaan ennemmin alan miettimään mikä mua voisi lohduttaa ja tuottaa mielihyvää. Koska mun ajatukset ovat mm. "mulle ei kuulu mikään hyvä, en ansaitse mitään, parempi olla yksin tekemättä mitään, en pysty mihinkään.."jne. Välttelykäyttäytyminen myös korostuu näinä päivinä. Jätän tekemättä asioita joita muuten tekisin, koska pelkään niiden väsyttävän tai ajattelen, etten vain pysty. Näitä asioita voivat olla mm. salilla käyminen ja ystävien näkeminen. Ja parisuhde on yksi mikä linkittyy vahasti näihin päiviin. Musta tuntuu etten halua ketään, en ansaitse ketään ja parempi olla yksin. Hyvinä päivinä kuitenkin huomaan ajattelevani ihan toisin. Mä yksinkertaisesti koen että mä en riitä, silloin kun on näitä päiviä. Olen nyt listannut itsestäni hyviä asioita yläös, jotta voin niitä mietiskellä näinä päivinä, ja yrittää siten kääntää ajatustani positiivisemmaksi. Koska se juuri laskee mielialaa, kun tunnen riittämättömyyttä ja huonommuuden tunnetta, huonoa omaatuntoa ym megatiivisia asioita, enkä näe silloin niitä hyviä. Olen alkanut muutenkin ymmärtämään, että mä näen itseni ilmeisesti todella paljon kriittisemmin ja negatiivisemmin kuin mitä kukaan muu. Ja vähättelen niitä hyviä puolia itsessäni, korostan taas omassa mielessäni kaikkia epäonnistumisia ja negatiivisia asioita. Mun terapeutta sanoikin, että jos ajattelen itseni pikkutyttönä, niin millainen vanhempi olen sille pikkutytölle jos peilaan omia ajatuksiani ja vaatimuksiani itseäni kohtaan. Vastaus on, että olen armoton tyranni. Se oli jotenkin herättävä ajatus, kun kävin tuota mielikuvaa ajatuksissani läpi. Laitetaan nyt tämänkin vuodatuksen loppuun lista niistä hyvistä puolista joita musta löytyy, jottei mieleen jäisi tästä kirjoituksesta pällimmäisenä vain taas negatiivisuus. Olen huumorintajuinen, hassutteleva, empaattinen, herkkä, luova, taiteellinen, hyvä kuuntelija, syvällinen, tunneälykäs, avoin, kiltti, suvaitsevainen, hyvä ystävä ja hyvä äiti . Tuo viimeinen oli vaikea kirjoittaa, koska olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan vanhemmuuden suhteen. Liian vaativa siinäkin, näen vain ne virheet ja unohdan onnistumiset, joita kuitenkin on varmasti enemmän. Kuitenkin olen monta kertaa kuullut, että minulla on hyvä suhde poikaani, ja että olen hyvä äiti. Yritän nyt itsekin alkaa ajattelemaan enemmän sen suuntaisesti. Ainakin, että olen riittävä. Riittävä ihmisenä, äitinä, ystävänä, työntekijänä..Siitä on hyvä aloittaa.