Vaikka olen aika hyvin jo alkanut ymmärtää, miten saan itseäni rauhoittumaan töissä..niin en ole osannut soveltaa sitä tarpeeksi vapaa-ajalle. Viime viikonloppunakin touhusin lauantaina aamusta iltaan. Mukavia asioita kylläkin, mutta niitä oli liikaa. Ja tajusin, että vaikka olen muuten alkanut hiljentää, niin ajatukset käy välillä ylikierrroksilla, ja se on jo selvästi sen merkki milloin mun pitäisi osata rauhoittaa menoa. En vain ole aijemmin tajunnut sitä. Viime sunnuntaina meinasin taas alkaa kehittelemään ajatuksissani listaa päivän tekemisistä, mutta ajattelin kuitenkin ottaa aamun rennosti ja yritin lukea. Siitä ei tullut mitään, ajatus kiersi kehää enkä pystynyt keskittymään ollenkaan. Melkein suutuin siitä itselleni, että mikä ihme mulla on kun on niin vaikea keskittyä ja otin sitten aikalisän, kävin makuulleni sängylle, ja tein rentoutusharjoituksia. Hengittelin syvään silmät kiinni ja katselin mielikuvissani mökin laituria, jonka olen huomannut rauhoittavan mieltä. Aika nopeasti aloin rentoutumaan ja ajatukset tasaantuivat, mutta samalla huomasin että mun kroppaan tuli aivan armoton väsymys. Kaikki voimat vain kertakaikkiaan katosivat. Mun oli levättävä koko päivä, suorastaan pakotin itseni sohvalle ja lukemaan lehteä, mitä en edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt. Vaikka olen löhönnyt sohvalla, on ajatukset käyneet jatkuvasti kierroksilla, en ole osannut keskittyä yhteen asiaan, esim. leffan katsomiseen vaan olen häärännyt samalla kaikkea muuta tai ainakin ajattelun tasolla tehnyt asioita. Mä olen kyllä ennen osannut rentoutua ja syventyä esim. kirjan lukemiseen tai leffaan, mutta jotenkin huomaamattani se on jäänyt. Ehkä erottuani stressintaso on ollut niin korkealla jatkuvasti, että en ole tajunnut edes etten ole rauhoittunut välillä. Tai olen kyllä luullut rauhoittuneeni, mutta tosiasiassa pääni ei ole sitä tehnyt.

Sunnuntaina päätin, että nukun yön yli ja katson aamulla mikä on olo. No olin aamullakin vielä voimaton joten päätin jäädä kotiin. Eilinenkään ei vielä riittänyt keräämään voimia, torkuin ja itkeskelin sohvalla ja pelkäsin että alkaako kaikki taas alusta, koko se taistelu mitä olen jo monta kuukautta käynyt. ja tajusin myös, että väsymisen merkkejä on ollut ilmassa jo viikko sitten, mutta en ollut tajunnut sitä. Olin jo väsynyt silloin, mutta silloin se ei vaikuttanut mieleen joten en tajunnut sitä vielä hälyttävänä. Tänäänkin olen ollut väsynyt, nukuin hyvät yöunet, mutta silti piti nukkua vielä aamulla 1,5h unet sohvalla. Ruokakaan ei taas maistu. Tänään en ole ollut niin itkuinen kuin eilen, vaikka mieli onkin herkässä. Väsymys on hiukan helpottanut, mutta huomisen ainakin vielä lepään. Ei tässä voi kun mennä päivän kerrallaan. Sain lääkärille ajan torstaiksi, hän arvioi sitten tilannetta. Hän sanoi puhelimessa, ettei olisi vielä huolissaan mun tilanteesta, että tällainen uupumus voi välillä tulla kun ei osaa vielä kunnolla säädellä voimiaan. Mutta se uupumus voi kuulema helpottaa nopeastikin. Olen nyt päästänyt kaikista naruista irti, kuntosali saa myös jäädä niin pitkäksi aikaa kunnes voimattomuus katoaa kropasta. Kävelyllä käyn silti joka päivä, koska liikunta on tärkeä toipumisen kannalta. Olen kuitenkin tajunnut tähän asti liikkuneeni väärin, liian kovilla sykkeillä ja vastuksilla. Sekin on varmasti ajanut väsymiseen. Pitäisi osata hellittää ja tehdä vähemmän. Päivällä mä itkin ja pyysin itseltäni anteeksi...että olen ollut niin armoton itseäni kohtaa, piiskannut ja haukkunut itseäni, pakottanut tekemään asioita, etten ole tajunnut omaa parastani. Ehkä tämä pudotus tarvittiin, jotta ymmärsin tuon asian...että mun on vain päästettävä tietyistä naruista irti ja alettava ajattelemaan itseäni, opeteltava sanomaan ei ja ymmärrettävä, että kaikkea ai aina tarvitse tehdä, vaikka haluaisi. Vaan on kuunneltava omia voimavaroja ja mitä ne antaa myöten milloinkin. 

burn-out-normal.jpg