"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, 
äitini kohdussa olet minut punonut.Minä olen ihme, suuri ihme,ja kiitän sinua siitä." 

(Ps.139:13-14)

Tänään on kulunut tasan 3 vuotta siitä kun kohtasin elämäni suurimman kriisin. Se tapahtui syntymäpäivänäni, joten päivämäärää on aikalailla mahdoton unohtaa. Elämältä putosi hetkellisesti pohja, se menetti kaikki värinsä ja kadotin itseni. Pienin askelin alkoi toipuminen ja pimeyden keskeltä alkoi löytymään myös valopilkkuja. Mutta niinkuin terapeuttinikin on sanonut, tällaiset kokemukset jäävät mieleen muistijälkenä ja jos jokin asia muistuttaa kokemuksesta, sen voi joutua jollain tasolla kohtaamaan tunnetasolla tai kehossaan uudelleen.Ja erityisesti ns. vuosipäivä tulee todennäköisesti aina nostattamaan jonkinasteisia tuntemuksia. Niin kävi myös tänä vuonna. Olen ollut myös sairaana pari viikkoa ja kotona oleminen, väsyneeksi ja sairaaksi itsensä tunteminen ovat varmasti osaltaan stimuloineet tuota muistoa esiin, puhumattakaan että tämä sairastelu ajoittui juuri tähän vuoden aikaan ja tähän kuukauteen. Tämä on myös ensimmäinen syksy kun en enää käytä lääkkeitä ja nyt huomaan eron siihen, kun niitä käytin. Olen saanut opetella tulemaan tunteideni ja kehoni kanssa uudella tavalla toimeen. Olen huomannut, miten herkästi reagoin tietyissä tilanteissa, esim. paineen tai vastoinkäymisen alla ja olen todella saanut tehdä itseni kanssa töitä tämän syksyn, opetellen miten mieleni toimii ja miten kehoni lähtee mielen kanssa yhteiseen leikkiin. Läsnäolo, rentoutuminen, hengittely ja itsensä kuunteleminen ovat olleet avainasemassa. Viime vuonna syntymäpäiväni oli vielä aika vaikea ja mieleni oli hyvin herkässä tilassa. Tänä vuonna en ole enää ollut niin herkillä, vaikka välillä tunneryöppyjä onkin tullut. Kehoni on ehkä se mikä on kaikista eniten reagoinut. Minä olen kuitenkin päättänyt, että syntymäpäiväni ei tule olemaan vain loppuunpalamisen vuosipäivä. Jo vuosi sitten päätin, että vuosipäivä merkitsee minulle uuden elämäni ensimmäistä päivää, sellaisena sen haluan nähdä ja sen tulisi siis olla jo itsessään juhlapäivä. Tänä syksynä olen käynyt ajatuksissani läpi loppuunpalamista ja erityisesti sen mukanaan tuomia hyviä asioita, ja toipumiseen liittyviä onnistumisen kokemuksia ja hyviä hetkiä. Nyt syntymäpäivänäni en taas ole juurikaan kiinnittänyt huomiotani tähän päivään vuosipäivänä, vaan olen halunnut kiinnittää huomiota tähän päivään syntymäpäivänäni, palauttaa sen alkuperäisen merkityksen omaan muistiini. Tähän asti tämän päivän päälle on ikäänkuin tullut varjo, ja niin en halua asian olevan koska syntymäpäivä on ilon ja elämän juhla ja sellaisena se kuuluu ottaa vastaan. Jo aamulla päätin, että tämä päivä on hyvä päivä, keskityin oikein ajattelemaan syntymäpäivääni, mietin tilannetta kun olen todella syntynyt tähän maailmaan, kuinka ihmeellinen ja upea asia se on ollut. Olen keskittynyt ajatuksissani iloitsemaan siitä, keneksi olen saanut syntyä ja kuka minusta on tullut. Minä olen ihme, suuri ihme. Täydellinen juuri tällaisena.

Olen ollut todella väsynyt viime päivinä, minkä pistän aika pitkälti tämän ajankohdan piikkiin. Iltaa kohti piristyn ja sitä samaa kaavaa mun mieleni noudatti myös loppuun palaessa. Aamupäivät olivat vaikeita ja iltaa kohti oloni parani. Tästä huolimatta olen jaksanut töissä ihan hyvin, vaikkakin olen ajatuksissani pilkkonut päivän osiin ja keskittynyt todella olemaan vain tässä hetkessä läsnä. Väsymyksestäni huolimatta menin töiden jälkeen ystäväni kanssa syömään ja ostin itselleni syntymäpäivälahjan koruliikkeestä. Se oli piristävää ja oikeastaan sen ajattelu oli voimaannuttavaa jo työpäivän ajankin. Olen nauttinut ja paistatellut syntymäpäiväsankarin roolissa omissa ajatuksissani koko päivän ja olen todella iloinen että siinä onnistuin, nimittäin vahvistamaan tämän päivän merkityksen siksi joka se on alunperin ollut. Ja oikeastaan kun miettii, ehkä on hyväkin että tämä päivä ajoittuu juuri syntymäpäivääni. Loppuunpalamista ja siitä seurannutta kriisiä voisi kuvata uudesti syntymiseksi, kaikkine kipuineen ja kasvunhetkineen.