Mä sain tänään kuulla eräältä mulle läheiseksi ja tärkeäksi tulleelta ihmiseltä, miten hän mut näkee. Enkä tarkoita nyt ylistyssanoja siitä, kuinka ihana tai kiva olen. Vaan palaute oli rakentavaa ja suoraa. Entinen minä ei olisi välttämättä kestänyt kuulla edes sitä, vaan olisi loukkaantunut ja tuntenut olevansa huono ja epäonnistunut. Mutta nyt mä ihan yllätyin reaktiotani, koska se olikin päinvastainen. Mä koin sen hetken todella tärkeäksi. Kuulla jonkun suusta totuus, mutta niin että se kerrotaan välittävällä ja rakentavalla tavalla. Se auttoi mua näkemään itseni taas kokonaisempana, saamaan uutta näkökulmaa siihen miltä mä muiden silmissä saatan vaikuttaa. Ja mikä tärkeintä, sain kokemuksen että vaikka hän näkee musta niitä asioita joista kertoi, niin hän silti edelleen välittää musta aidosti ja hyväksyy mut tällaisena. Vikojeni ja rikkinäisyyteni kanssa. Pääsin konkreettisesti kohtaamaan itseni muiden silmin,  katsomaan peilistä itseäni ja huomaamaan oman inhimillisyyteni. Että kaiken mun luoman turvallisuuskäyttäytymisen ja suojamuurien takaakin se oikea minä, mun persoona ja mun heikot kohtani näkyvät. Että vaikka mä kuinka yritän, niin en pysty niitä kokonaan peittämään. Ja siitä huolimatta, mut hyväksytään ja mua ymmärretään. Se oli mulle todella tärkeä ja arvokas hetki. Ja se antoi mulle ikäänkuin luvan luopua niistä suojamuureista. Koska se, että joku näkee niiden taakse, se vie koko suojamuurien merkityksen pois. Miksi käyttää niitä, jos se ei hyödytä? Tämä oivallus antoi mulle luvan olla enemmän minä, yrittämättä kokoajan peitellä jotakin osaa siitä.

Ennen mä oikein imin itseeni kehuja siitä, miten kiva tai ihana tai empaattinen, rauhallinen, kaunis ym. olen. Ja edelleenkin sellaistakin on toki mukava kuulla (kenestäpä ei). Mutta tänään tajusin, että se on oikeastaan ruokkinut myös mun käytöstä siihen suuntaan, että olen yrittänyt peittää heikkouksiani ja pitänyt suojamuuria. Koska mulla on tullut tarve ylläpitää sitä illuusiota, että olen kaikkea ihanaa ja kaunista. Olen pelännyt hylkäämistä sen vuoksi mitä mun sisimmästä löytyy, ja varjellut sitä kuin kalleinta aarretta. Nyt kun sain kokemuksen, että yrityksistäni huolimatta mun läpi nähdään, ja silti mä kelpaan ja musta välitetään, se ehkä auttaa mua laskemaan jatkossa suojamuuriani. Se on vapauttava tunne. Saan luvan olla minä. :)