"Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." (Jer.29:11)

 

Tämä talvi ja kevät on todella koetellut mun kärsivällisyyttä, hetkessä elämisen taitoja ja sitä, etten lähtisi murehtimisen ja stressaamisen kierteeseen. Olen onnistunut siinä välillä hyvin, hetkittäin taas hiukan huonommin. Välillä on tullut hetkiä, jolloin on tuntunut että olen antanut ajatuksille periksi ja samatien olen huomannut notkahtaneeni ikäänkuin kuoppaan. Kuoppa ei ole kuitenkaan tuntunut niin syvältä, että en näkisi sieltä ulospääsyä. Mun on tarvinnut vain nousta ja harpata pois sieltä. Välillä se harppaaminen on ottanut oman aikansa, mutta sellaiseen epätoivossa vellomiseen en ole enää uponnut.  Epätoitoisuus, asioiden hitaasti kehittyminen ja hidas palasten loksahtelu on ollut välillä hyvin turhauttavaa ja hermoja raastavaa. Olisi ollut oivat välineet saada aikaan katastrofiajatusten kehä, joka vaan pyörii pääni ympärillä vieden kaikki ajatukset ja energiat siihen. Samaan aikaan että tämä tilanne inhottaa mua, näen sen tekevän myös todella hyvää. Ja se on jo tehnytkin. Olen kasvanut ihmisenä paljon. Saanut itseluottamusta, alkanut kuoritutua toden teolla pois uhrin asemasta, ottanut vastuuta elämästäni. Isoimmat päätöksen ovat ehkä vielä edessäpäin, mutta pienin askelin tässäkin on mentävä ja haluan luottaa, että kun päätösten aika on, tiedän miten toimin ja kaikki menee loppujen lopuksi hyvin vaikkei aina helpolta tuntuisikaan. Olen joutunut kohtaamaan menneisyyden mörköjä, mutta sitä kautta myös saanut huomata, että se suurin mörkö onkin ollut vain mun oma mieli. 

On opeteltava päästämään irti. Irti menneisyydestä,  irti pelon tunteesta, irti uhrin roolista. Hyväksyttävä tunteet, joita eri elämäntilanteet voivat tuoda, hyväksyttävä myös ne tilanteet ja otettava ne vastaan juuri sellaisina kuin ne tulevat. Värittämättä niitä menneisyyden väreillä tai tulevaisuuden kauhukuvilla. Mennyt on mennyttä, se ei palaa enää. Jokin asia voi muistuttaa siitä, mutta se ei silti vie mua takaisin siihen hetkeen kuin ajatuksen tasolla. Ja ajatuksiin voin itse vaikuttaa. Nyt on nyt. Olen itsekin muuttunut paljon ja se ihminen joka niissä menneisyyden tapahtumissa tunsi ja toimi, oli sen hetkinen minä. Sekään ei enää palaa ja itse voin vaikuttaa siihen, miten vastaisuudessa samankaltaisiin tilanteisiin suhtaudun ja miten niissä toimin. Ja vaikka toimisin samalla tavalla, se on silti edelleen vain tämä hetki. On päästettävä irti murehtimisesta ja huolehtimisesta. En hyödy niistä mitään. Väsytän vain itseäni ja saan oman mielialani laskemaan.