Joskus ihminen voi olla niin irrallaan omista tunteistaan, ettei edes tietä tuntevansa jotakin. Keho sen sijaan tietää. Oma kehoni on välillä ns. jumissa/jännittynyt ja olen yhdistänyt sen omalla kohdallani pelkoon ja turvattomuuden tunteeseen. Tämäkin tunne varmasti yhdistyy tähän kehon reaktioon, mutta toisen tunteen alla voikin olla piilossa jokin muu tunne, joka voi lopulta johtaa itse asian ytimeen. Tunteet kun kulkevat limittäin, lomittain ja kerroksittain. 

Olin tänään pitkästä aikaa terapiassa, jossa käsittelimme tätä asiaa. Terapeuttini oli sitä mieltä, että kyse olisikin vihan tunteesta. Siitäkin huolimatta, että en itse sitä siihen tunteeseen osaa aina yhdistää.  On hämmentävää, että voi kehossaan tuntea tunteen, mitä ei omassa mielessään koe tuntevansa. Silloin täytyy olla todella katkaissut yhteyden tähän tunteeseen. Keholla on kuitenkn yhteys, ja siksi onkin tärkeää pysähtyä kuuntelemaan sen viestejä. Kun tätä tunnistamatonta tunnetta lähdettiin purkamaan kehollisesti, eli sitä kautta miten se myös ilmentää itseään, sainkin huomata kehon jännitysten katoavan. Tämä puhuu sen puolesta, että oikea tunne tuli kohdatuksi ja puretuksi. Vain sitä kautta tunne voi vapautua kehosta. 

Miksi näin sitten tapahtuu? Miksi mieli katkaisee yhteyden tunteeseen? Uskon sen olevan puolustusmekanismi. Jos jokin tunne tuntuu liian pelottavalta, tuskalliselta tai vaikealta kohdata, on helpompi katkaista yhteys siihen ja sulkea se ikäänkuin pois päältä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä tunne ei poistu ennenkuin se saa tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Sen tarve on viestiä meille jostakin tarpeesta, ja jos tarve ei tule näkyväksi, ei myöskään tunne voi kadota. Jos yhteys tunteeseen katkaistaan ja se toisinsanoen tukahdutetaan, se kääntyy lopulta ihmiseen itseensä päin ja alkaa elää kehossamme. Se voi ilmentää tällöin itseään mm. erilaisten kehon tuntemusten, kipujen, jännitystilojen ja jopa sairauksien muodossa. Ja näin tapahtuu niin kauan, kunnes se saa näkyvyyttä.