Jos ihminen ei ole kosketuksissa omaan turvattomuuden tunteeseensa, hän saattaa kuin huomaamattaan ajaa itsensä turvaa hakiessaan tilanteisiin, joissa turvattomuus onkin kuin kätkeytyneenä tuohon kuviteltuun turvaan. Näin kävi myös mulle tällä viikolla.

Otin viime viikolla lävistyksen. Jännitin ja pelkäsinkin sitä jo etukäteen aika paljon, sillä aikoinaan korvareiät ottaessani, reiät tulehtuivat pahasti. Muistan, kuinka reikiä putsattiin pitkään ja aina vain korvan taustat olivat täynnä mätää. Kunnes lopulta ne vihdoin paranivat. Enää en samaan hoitorumbaan jaksaisi lähteä ja muistan että kärsin tuosta ajasta myös ulkonäöllisesti, sillä eipä ne mätääntyneet korvantaustat kovin kauniita ole katsella ja vievät ilon korvakoruistakin. Olen myös kivulle ja oman kehon tuntemuksille aika herkkä. Silti halusin tuon lävistyksen. Omaa turvallisuuden tunnettani koitin vahvistaa sillä, että varasin ajan kauneussalongista, jossa oli lävistyspalvelu. Mua jotenkin ahdistaa ja saa levottomaksi tatuointistudioiden ympäristö, joten tuntui mukavammalta ajatus rauhoittavasta ympäristöstä. Ajattelin, että on helpompi rauhoittaa itseään ja keskittyä hengittelemään, kun ympäristö myös tukee sitä rauhoittumista. Toinen, mikä sai valitsemaan tuon kauneussalongin oli, että sinne sai aikoja lyhyellä varoitusajalla ja netistä varaamalla. Jännitin niin paljon lävistystä, että tuntui vaikealta siotutua sen ottamiseen jo etukäteen ja varata aika puhelimitse. Netistä sain sen helposti nappia painamalla ja varasin ajan tuntia ennen sen ottamisajankohtaa. Näin vältyin siltä, että jännittäisin tuota tilannetta jo päiviä etukäteen ja mahdollisesti vielä peruuttaisin ajan. Nyt oli vain mentävä, kun aika oli varattu eikä sitä voinut enää niin lähellä ajankohtaa peruakaan. 

Muutama päivä sitten alkoi kuitenkin tulla oireita, joista vähän huolestuin. Ja nyt näyttää sille, että lävistys saattaa olla tulehtunut. En tiedä onko lävistäjä jotenkin mokannut, vai olisiko näin käynyt muutenkin. Mutta hänen toiminnastaan huomasi, että hänellä ei juurikaan taida olla kokemusta pohjalla ja nyt kun lävistykseni ärtyi, tuon hänen kokemattomuutensa huomaaminen vain lisää omaa turvattomuuden tunnetta tässä tilanteessa. Erään läheiseni sanoin, kauneussalongin seesteinen ympäristö huutaa nimenomaan sitä kokemattomuutta. Sen sijaan se (turvattomuutta huokuva) tatutointistudio huutaa jo ulkoisesti sitä, että täällä näitä tehdään paljon. Silti menin valitsemaan juuri sen paikan, jossa ne omat pelkoni tulehtumisesta ja lävistyksen epäonnistumisesta vain vahvistuivat. Koska koitin sillä tavoin, niin hullunkurista kuin se onkin, vahvistaa omaa turvan tunnetta. Mutta koittaessani auttaa itseäni, työnsinkin itseni keskelle sitä turvattomuutta. Näin ihminen alitajuisesti toimii. Hän työntää itsensä tahtomattaan ja tiedostamattaan juuri sinne, missä eniten joutuu kohtamaan omia pelkojaan. Ja mitä enemmän ihminen koittaa kiertää noita pelkojaan, sitä herkemmin hän ehkä sinne myrskyn silmään itseään työntää. Näin toimimme myös herkästi parisuhteessa. Rakastumme ja tunnemme intohimoa ihmisiin, jotka osuvat toiminnallaan juuri niihin kipeimpiin kohtiimme. Vain kohtaamalla nuo kivut ja tulemalla niistä tietoisiksi, voimme alkaa rikkoa tuota kaavaa. 

Tänään soitin kunnon tautointiliikkeeseen kysyen neuvoja. Ja huomenna menen näyttämään sinne lävitystäni. Voi olla, että näiden turvaan perustuvien valintojeni kautta pääsenkin vielä uudelleen ronklattavaksi ja vieläpä juuri siihen ympäristöön, jota koitin välttää. Ja ehkä joudun nyt näiden valintojeni vuoksi myös hoitamaan tulehdusta, jota pelkäsin eniten lävistyksen ottamisessa. Mutta ehkäpä taas tämän kautta opin jotain itsestäni ja siitä, miten saatan toimia kun minussa herää pelon tunne.

On tärkeää osata vahvistaa omaa turvan tunnetta, kun jokin pelottaa tai jännittää. Mutta on tärkeää olla myös tietoinen, mitä tuo turvattomuus koittaa minulle viestiä ja ovatko nämä toimet varmasti niitä, jotka todella vahvistavat turvaa? Mitä minä oikeasti tässä tilanteessa tarvitsen, mikä pidemmällä tähtäimellä auttaa ja tukee minua? Tosiasiassa tuossa kuvaamassani tilanteessa oli ehkä enemmän kyse välttelykäyttäytymisestä kuin siitä, että oikeasti tuin itseäni turvan kautta.