Kylläpä viikko on mennyt nopeasti. Mutta mukava viikko takana, paljon onnistumisen tunteita ja hyvää mieltä. Tänään olin aika väsynyt töissä ja kotiin päästessänikin. Töissä jo huomasin haaveilevani kotisohvasta, mikä on positiivinen asia, koska viime kuukausina koti ei ole tuntunut kovin usein houkuttelevalta ja turvalliselta paikalta. Olin ajatellut mennä tänään kuntosalille jumppaan, mutta päätin tehdä kuitenkin sitä, mikä tuntuu houkuttelevimmalta. Eli käydä kaupan kautta ja kaatua sohvalle. Vuokrasin leffan ja rentouduin, kyllä teki hyvää. Ja vaikka olin tosi väsynyt, se ei ahdistanut mua eikä laskenut mielialaa, minkä se on aijemmin tuntunut tehneen loppuunpalamisen jälkeen. Olin vain väsynyt, ja tyytyväinen siihen että nyt on perjantai, saan nollata pääni töistä parin päivän ajan ja olla ylpeä siitä, miten hyvin olen suoritunut tästä viikosta. 

Aina on toivoa. Silloinkin, vaikkei siltä näytä. Mä olen käynyt läpi toivottomuuden tunteen, mutta löytänyt toivon uudelleen. Olen rypenyt pohjamudissa, kulkenut pimeimmässä pimeydessä näkemättä eteeni. Olen itkenyt ja huutanut tuskaani, maannut sängyssäni lamaantuneena ja täysin epätoivoisten ajatusten kahlimana. Olen katsonut peilikuvaani ja nähnyt siellä vain haamun itsestäni. Olen kadottanut itseni, mutta nyt olen löytämässä itseni uudelleen. Aina on toivoa. Aina.

loka-joulu08%20006-normal.jpg