"Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." (Jes.43:19)

Olen kiitollinen. Kiitollinen tähän astisesta elämästäni, näistä kasvun vuosista. Olen kiitollinen myös kuluneesta kesästä. Hiukan jännitin sitä etukäteen, kun tiesin että lomani on pitkä. Jännitin tunteita mitä se voisi herättää. Ja herättihän se. Olen saanut käydä monenlaisia tunteita vihasta,surusta ja turvattomuuden tunteesta lähtien läpi. Silti päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus. Kesäni on ollut valehtelematta paras aikuis iälläni. Se on ollut täynnä hyviä, hauskoja ja ihania hetkiä rakkaiden ja ihanien ihmisten kanssa. Olen saanut myös tutustua uusiin ihmisiin ja sitä kautta myös oppinut itsestäni, huomannut taas kerran miten olenkaan muuttunut. Perhonen on kuoriutunut kotelostaan ja se hehkuu värejä. Näkymättömästä ja harmaasta on tullut näkyvää ja värikästä. Välillä olen ihan yllättynyt siitä persoonasta, joka mussa nykyään asuu. Reaktioni uusissa tilanteissa tai uusien ihmisten kanssa saattaa olla täysin toinen mitä olisin odottanut. Uusi persoonani on vielä niin uusi, että herkästi peilaan vanhaan minääni ja saankin yllättyä miten toimin ja olen kun tilanne tulee kohdalle. En voi sanoin kuvata sitä hyvää oloa, kun koen voivani olla minä. Se, joksi mut on luotu ja tarkoitettu.

Kesä on ollut täynnä pelkojen voittamista erilaisten kokemusten ja kohtaamisten kautta. Se on ollut tilaisuuksiin tarttumista, hetkestä nauttimista. Elämää, jossa on suola mukana. Sen sijaan, että olisin lannistunut ikävien tunteiden alle, olen ottanut ne vastaan ja jatkanut silti elämästä nauttimista. Löytänyt pienistä hetkistä hyvää, löytänyt taas palasen itsestäni lisää. Se on ollut rikastuttavaa, innostavaa ja voimaannuttavaa. Päätin jo ennen lomaa, että se mikä tulee vastaan, sen minä otan vastaan. En kuitenkaan suostu jäämään sen alle, vaan kuljen sen vierellä. Hyväksyen, mutten alistuen. En halua olla enää tunteideni uhri, en niiden vietävissä ja alistettavissa. 

Kesä on herättänyt mussa paljon tunteita ja ajatuksia. Suunnitelmia tulevaisuutta katsoen. Suunnitelmia, joita en olisi ehkä aijemmin uskaltanut edes suunnitella. Ne suunnitelmat sisältävät pieniä ja isompiakin hyppyjä johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Osa niistä on haaveen ja mielikuvan tasolla, toiset niistä ovat edenneet jo tekojen asteelle. Katsotaan mitä tapahtuu ja millä aikavälillä mikäkin toteutuu. Joihinkin suunnitelmiin voi mennä vuosiakin, mutta ne ovat silti siellä.  Toiset voivat toteutua piankin. Ja myönnän, mua pelottaa. Kaikki uusi ja tuntematon pelottaa. Mutta silti tuntuu, että joku ääni mun sisällä on herännyt, joka sanoo, että mene silti. Se on täysin uusi ääni mussa. Mutta se on voimaannuttava ääni, joka on tullut niiden mussa elävien lannistavien äänien rinnalle. Ja sitä haluan ja yritän tästä eteenpäin kuunnella ja sitä ääntä mussa vahvistaa. Ennen mun suurin ja salakavalin puolustusmekanismi pelolle oli, että kieltäydyin kaikesta mistä vain pystyin. Ensimmäinen reaktioni jonkin uuden mahdollisuuden edessä oli, että miten voisin sen kiertää. Ja hyvin onnistuin kiertämäänkin. Samalla kuitenkin ehkä vein itseltäni ne värit elämästä, joita nämä tilaisuudet olisivat voineet antaa. Katson tulevaa, suunnittelen, pohdin ja toimin, kuunnellen itseäni. En sitä pelon ääntä, vaan sitä joka ohjaa, neuvoo ja rohkaisee. Joka sanoo, milloin on aika toimia.

Loma on loppusuoralla. Minä selvisin, onnistuin tavoitteessani. Nautin ja rentouduin. Sain enemmän kuin osasin edes toivoa ja odottaa.  Pian alkaa uusi työ, joka myös pelottaa. Mutta en voi tietää mitä on vastassa, joten sitä on turha liikaa miettiä. Asennoidun niin, että menen jonnekin ja katson mitä tapahtuu. Yritän elää hetken ja päivän kerrallaan. Keskittyä pysymään rauhallisena ja sallia itselleni sen, että en osaa ja tiedä heti kaikkea. Kaikki on uutta, tuntematonta ja ehkä kaoottistakin aluksi. Mutta se on vain hyväksyttävä ja on oltava armollinen itselleen. Rauha, armollisuus, läsnäolo. Siinä päätavoitteeni syksylle. 

IMG_0079.jpg