Olen aina ajatellut olevani ihminen, joka ei halua pitää numeroa itsestään, eikä tuoda esille saavutuksiaan tai onnistumisiaan kovinkaan suureen ääneen. Olen enemmänkin ajatellut, että olen ihminen, joka luottaa siihen, että teot puhuvat puolestaan. Että hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa on voima. Kunnes kuluneena viikonloppuna tajusin, että ei se näin ole.

Viikonloppuna saavutin jotakin itselleni merkittävää, sain nimittäin vuoden kestäneet opinnot päätökseen. Tämän merkittävyys valkeni vasta tuon viikonlopun aikana. Koko tuon ajan, tuohon tavoitteeseen pyrkiessäni, olen jollakin lailla vähätellyt sitä saavutuksena. Aina tähän viikonloppuun asti, kunnes jotenkin kaikki valkeni kuin yhtäkkiä. Tämä saavutus oli minulle suuri askel itseni kanssa. Se antoi hyvän pohjan ponnistaa eteenpäin, kohti suurempia tavoitteita. Nyt maaperä sille ponnistukselle on rakennettu. Ja minä menin vielä vähättelemään sen merkitystä! Nyt vasta näen kirkkaana sen, miten paljon ponnisteluja, töitä itseni kanssa ja koulutöiden ääressä olen tämän vuoden aikana tehnyt. Samalla näyttäen itselleni, että loppuunpalamisen jälkeen olen todella oppinut jotakin, koska opiskelu töiden ohessa voi olla hyvinkin kuormittavaa ja uuvuttavaa, jos ei ole oppinut kuuntelemaan itseään ja asettamaan rajoja jaksamistaan ajatellen. 

Tämä viikonloppu todella pysäytti tämän asian äärelle ja pohtimaan yleensäkin sitä, mitä itsestäni annan ulospäin, miten suhtaudun omiin saavutuksiini ja tavoitteisiini ja siihen polkuun, jota olen kulkenut ja kuljen. On todella vaikea löytää ponnistusvoimaa tavoitteeseen, jos sen määränpäätä väheksyy. Vaikka sisin sanoisi, että on oikealla tiellä, mutta jokin ajatuksissa vähättelee sitä, siinä syntyy suuri ristiriita ja pahimmillaan voi myös käydä niin, että tuo vähättely saa jättämään leikin kesken ja lopettamaan noiden tavoitteiden havittelun. Jos lopulta tuo vähättelevä ääni voittaa.

Ymmärsin, että ihminen todella vetää sitä puoleensa, mitä hän itse ajattelee. Näin myös tässä asiassa. Jos itse vähättelen itseäni ja saavutuksiani, en voi olettaa muidenkaan niitä nostavan korokkeelle. Niimpä päätin, että tästä lähtien minun valoni saa loistaa suuremmalla liekillä, enkä piilota sitä. Minä, Minun elämäni, Minun tavoitteeni ja saavutukseni. Jos joku ei niitä arvosta, se on hänen ogelmansa, mutta tärkeintä on, että itse niitä pidän arvokkaina ja nostan ne sille korokkeelle, jolle ne kuuluvat. Niiden näkyväksi tekeminen antaa myös voimaa yrittää saavuttaa niitä kovemmin ja yltämään vieläkin korkeammalle.

Tänä viikonloppuna pukeuduin kauniiseen mekkoon, koska halusin korostaa sitä kuka olen ja mihin pääsin. Korostin saavutuksiani läheisimmilleni nyt ensimmäistä kertaa ja aijon mainostaa tuota saavutustani myös töissä, jossa suurin osa ei edes tiedä minun opiskelleen. Tästä eteenpäin, tahdon kantaa itseni ylväämmin, koska siihen on todella syytä. Olen kulkenut pitkän matkan, ottanut valtavia askeleita ja matka saa jatkua. Maaperä on nyt valmistettu, nyt on aika alkaa rakentaa.. <3

blog-4-proud-to-be-me..jpg