Tällä hetkellä tuntuu, kuin olisin ikäänkuin tien risteyksessä. Näen joka suunnassa jotakin, mutta en sitä mihin tie vie. Enkä tiedä minkä tien valitsisin. En myöskään sitä, yhdistyvätkö nuo tiet toisiinsa vai jätänkö todella sen taakseni, mitä en nyt valitse. Mielessäni virtaa kysymyksiä,:miten kauan on aikaa, mitä haluan, olenko valmis tähän, miltä tulevaisuus näyttää jos valitsen näin, uskallanko olla valisematta ja mitä jos tämän valinnan tehtyäni heräänkin 10 vuoden päästä katkerana siitä, että luovuin jostakin mitä en enää voi saavuttaa? Mitä juuri Minä haluan, mikä on minun reittini ja mitkä valinnat auttavat mua pääsemään tavoitteeseen, joka on, että vanhana voin katsoa elämääni taaksepäin ja nähdä, että kuuntelin valinnoissa sydäntäni, omia arvojani ja mitään ei tarvitse katua. 

Tällä hetkellä mieleni tuntee olevansa vähän kuin kriisissä ja täynnä epävarmuutta. Epävarmuutta työstäni, opiskeluista, haaveista. Mistä haluan pitää kiinni, mistä olen valmis luopumaan, jotten tunne luopuvani liian paljosta?  Epävarmuuta myös nykyisestä parisuhteestani. Siihenkin liittyy kysymyksiä, joihin ei juuri nyt ole vastauksia. Etäsuhde luo epävarmuutta, kun välissä on paljon kilometrejä ja molemmilla omilla tahoillaan elämät rakennettu. Löydämmekö vielä sen yhteisen elämän? Ja jos löydämme, kohtaako meidän haaveet ja tarpeet sekä toiveet tulevaisuuden suhteen? Olemmeko toisillemme niin sopivat, että yhteinen elämä kannattaa aloittaa, vai heräänkö jonakin päivänä tajuamaan, että rakkaus perustuikin turvattomuudelle ja tunnelukoille? Ehkä se suurin kysymys yhteisen elämän jälkeen on lapsi. Vieläkö haluan lapsen, olenko valmis aloittamaan kaiken alusta ja luopumaan myös sen kautta jostakin, ja tietyistä vapauksista joita nyt olen saanut, kun poikani on jo iso. Huomaan kysymysteni kanssa seilaavani puolelta toiselle, haluavani ja sitten taas en. "Jos" ja "mutta" löytää aina tiensä ajatusleikkeihin ja taas palaan mielikuvissani takaisin risteykseen. 

Nykyinen työni myös välillä tympii. Joskus tekisi vain mieli sanoa, että "Heippa, mä jätän tän sirkuksen nyt taakseni, pärjäilkää!" Ja siirtyä johonkin aivan muuhun. Tällä hetkellä työn epävarmuustekijät, ennakoimattomuus ja resurssipula tuntuvat vielä suuremmin rasittavammilta, kun yksityiselämässäkin on niin paljon epävarmuutta ja kysymyksiä. Kaipasisin edes johonkin varmuutta ja selkeyttä. Opiskelut ovat antaneet mulle paljon uutta potkua töihin ja myös rakentaneet sitä pohjaa sille toiselle suunnalle, jos tulen siihen pisteeseen, että seinä tulee vastaan nykyisessä työssä. Se antaa mulle vaihtoehtoja ja jonkinnäköistä tienviittaa myös toiselle alalle. Siltikään en koe vielä olevani siinä pisteessä opiskelujen suhteen, että voisin juuri nyt lähteä tekemään oppimaani työkseni. Koen, että tarvitaan vielä lisää jotakin. Vielä en ole kypsä. Mutta sekin vaatii rahaa, ja aikaa. Joka on taas pois jostakin muusta. Haluaisin myös pästä matkustelemaan enkä ole välttämättä valmis luopumaan siitä, jotta voisin opiskella. Koen tällä hetkellä jonkinasteista riittämättömyyttä, tuntuu ja pelkään että aika loppuu kesken. Erityisesti lapsi-asia vanhenee jo muutaman vuoden päästä. Sen olen päättänyt, että 40v jälkeen en raskaaksi enää halua. siinä kohtaa viimeistään voin sanoa, että se juna meni.  Mutta jos haluan vielä perustaa perheen, saanko aikaiseksi muuta vai jäänkö jumittamaan nykyiseen työhöni vielä ties kuinka moneksi vuodeksi ja miltä se sitten tuntuisi? Vai pystyisinkö lapsen kanssakin toteuttamaan suunnitelmiani opintojen suhteen ja etenemään? Toisaalta äitiysloma antaisi mahdollisuuden ottaa irtiotti ja mietintätauko nykyisestä työstä, mutta se vie myös voimia ja talouden tiukille. Olisiko opiskelu edes silloin mahdollista? Jos taas luovun ajatuksesta lapsen suhteen, jättäisikö se muhun tyhjiön ja herättäisikö jopa katkeruutta myöhemmin? Yritän punnita asioita, laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta en vaan saa järjestystä aikaan. Uskon kuitenkin, että jossakin kohtaa vastaukset löytyvät. Ne ovat jo minussa ja kypsyvät tullakseen selkeämmin esiin. Mun on vain herkistyttävä kuuntelemaan sydäntäni ja luotettava viime kädessä sen ääneen.