Jotkin asiat, sanotaan niitä nyt vaikka mielen solmukohdiksi, ovat niin tiukassa kiinni että vaikka kuvittelee avanneensa solmun ja ehkä on niin tehnytkin, saattaa tämä solmu alkaa kehittymään johonkin toiseen kohtaan kuin huomaamatta ja alkaa tukkimaan sitä väylää, joka on tie vapauteen. Itse jäin jumiin häpeään. Löysin häpeän itsestäni, tunnistin sen, mutta jäinkin siihen jumiin. Häpeän tunnistamisesta tulikin uusi solmu eteeni, koska en ymmärtänyt päästää narusta irti ajoissa. En päässyt vaiheeseen hyväksyminen, vaan mieleni alkoikin kehitellä siitä syytä jäädä uhrin asemaan. Näin itseni kuin häpeälinssien läpi. Kokonaisvaltaisesti häpeän peitossa. Ja taas kerran, ressukkana. Inhosin sitä, mutten osannut tai ymmärtänyt miten päästä siitä pois. Nyt tämän ymmärrettyäni, tuntuu että olen alkanut päästää siitä irti. Olkoon vaan siellä mukana roikkumassa ja ilmaiskoon muiden tunteiden lailla olemassaolostaan ajoittain, otan sen vastaan, mutten anna sen rakentua oman persoonani ympärille peittämään kaikkea muuta mitä minussa on. 

Ei ole hyväksi jäädä tonkimaan liian pitkäksi aikaa jotakin tiettyä tunnetta tai osa-aluetta. Jos tämä osa-alue tai tunne alkaa saamaan persoonan muodon sinussa, aletaan olla hakoteillä. On tärkeää tunnistaa tietyt asiat itsessään, näin niitä pystyy ymmärtämään ja löytämään rakkauden, mutta on ymmärrettävä myös päästää irti ajoissa, jotta voi mennä eteenpäin. Jotta tie on vapaa kulkemaan ja ottamaan vastaan uusia havaintoja itsestä ja näkemään myös oman kasvunsa. Jos jää liian syvälle ja pysähtyy yhteen asiaan, saattaa kadottaa kosketuksen rakkauteen. Ja rakkaus taas on kasvun ja eheytymisen edellytys. 

Toinen solmukohta, minkä itsessäni havaitsin, oli positiivisuus. On tärkeää löytää myönteinen ajattelumalli, ja keskittyä enemmän valoon kuin pimeyteen, mutta jos valoon keskittyminen jättääkin ne varjopuolet täysin huomiotta, ollaan taas hakoteillä eikä kasvu pääse etenemään. Sillon ikäviltä tuntuvien tunteiden kohtaaminen ja hyväksyminen voi jäädä vajavaiseksi, jolloin joka kerta kun niitä tuleekin eteen (mitä tapahtuu väkisin, koska elämä ei vain voi olla aina tasaista ja ihanaa), tipahtaa hetkeksi ikäänkuin kuoppaan ja ihmettelee, miten minä tänne taas jouduin. Se kuoppa tulee eteen joka kerta näiden tunteiden myötä, mikäli tunteet eivät ole päässeet kosketuksiin rakkauden kanssa. Ja rakkaus taas ei pääse koskettamaan niitä, jos en hyväksy niitä osana itseäni ja muita tunteita, ja sitä kautta anna rakkaudelle lupaa tulla niiden kanssa kosketuksiin. 

Olen nyt ollut kuukauden uudessa työssä. Se on paljon hektisempää, vaativampaa ja haastavampaa kuin vanha työni, vaikka työnkuva ei varsinaisesti olekaan muuttunut. Viime viikko oli raskas ja huomasin että kierrokset kasvoivat, ja sen myötä kyynisyys omaa työtä kohtaan. Sain tehdä töitä ja mennä melkoisen tunneskaalan läpi, että pääsin siitä kyynisyydestä ja suorittamiseen menevästä toiminnastani taas vapaampaan ja armollisempaan malliin takaisin. Työni on raskasta, arki on usein niin hektistä, että siinä on kaikki ainekset saada itselleen stressi ja kierrokset päälle ja arjen rakentaminen työn ulkopuolelle vaatii itsensä kuuntelemista, jotta osaisi edes työn ulkopuolella tasata kierroksia ja rentoutua. Läsnäolo, armollisuus ja hyväksyminen ovat nyt niitä tärkeitä avainsanoja, jotta jaksan. 

On otettava huomioon myös se, että vaikka olen löytänyt paljon asioita joista nautin ja jotka auttavat rentoutumaan ja nollaamaan työn paineet, on siinäkin hyvä muistaa tasapaino. Liika on liikaa vaikka asiat olisivatkin mukavia. Välillä pitää vain päästää kaikesta irti ja valita se sohvannurkka kotona. Antaa tilaa omille ajatuksille ja olla vain rauhassa ja hiljaisuudessa läsnä itselleen. Tänään on sellainen päivä.