Olen aijemminkin kirjoittanut tästä aiheesta, ja taas se pohdituttaa. Olen muuttunut siitä, kun ensimmäisen kerran tästä aiheesta kirjoitin. Nykyään selviytyjä on tullut uhrin rinnalle ja välillä tuntuu, kuin ne kaksi kävisivät käden vääntöä keskenään. Toisinaan voittaa selviytyjä, toisinaan uhri. Huomatessani itsessäni elävän myös selviytyjän, on uhrin roolista tullutkin tuskallinen, inhottava, jopa vihattava. Se ei anna enää sitä tyydytystä mitä se joskus antoi, kun en tiennyt muusta. Silti siitä on vaikea päästä irti. Tai ehkä paremminkin, päästää irti. Irti päästäminen tarkoittaisi vastuun ottamista, mitä uhri taas pakenee ja välttelee roolinsa takana. Se on pelottavaa, todeta että vain minä voin hoitaa tämän tilanteen, vain minä päätän selviänkö vai enkö. Vain minulla on tarvittavat vastaukset. Vain minä tiedän mikä minulle on hyväksi. Muut voivat sitä vain arvailla. Valitessani selviytyjän roolin, otan vastuun, päätän että tästä selvitään ja teen ratkaisut sitä ajatellen. Seison omilla jaloillani. Se on voimaannuttavaa, se vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja kontrollin tunnetta omasta itsestä. Silti sen valitseminen on niin pelottavaa, että välillä tuntuu helpommalta toimia vanhan mallin mukaan ja vain alistua. Sen mallin, joka on niin tiukasti muhun kasvanut kiinni. Välillä musta jopa tuntuu, kuin olisin liimassa. Yritän pyristellä siitä irti, mutta liima vain venyy ja venyy. Toisinaan se irtoaa ja koen hetken olevani vapaa, mutta sitten astun siihen taas ja taistelu alkaa uudelleen.
Jokaisessa meissä elävät enemmän tai vähemmän nämä kaksi puolta. Toisissa näyttelee vahvemmin selviytyjä ja toisessa taas uhri. Eletty elämä ja erityisesti lapsuus vaikuttavat paljolti siihen, kumpaan suuntaan persoona alkaa kallistua enemmän. Ihannetila olisi löytää näiden kahden väliltä balanssi. Itse olen ajan kanssa kasvanut kiinni uhrin asemaan ja monesti vaikeuksien keskellä olen kokenut nujertuvani kaiken alle, olevani säälittävä ressukka joka kaipaa ihmisten huomiota voivottelun ja surkuttelun muodossa. Surkuttelun ja säälin olen taas kokenut rakkautena. Se on ollut mulla opittu tapa saada huomiota, kokea olevansä nähty ja rakastettu. Muistan kuinka lapsena ollessani sairas, sain hoivaa ja sääliä ja nautin siitä. Näkymätön lapsi on näin saanut viestin, että mitä kurjempi oloni on, sitä enemmän saan huomiota ja rakkautta osakseni. Kuluneiden vuosien aikana olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa ymmärtää, mitä rakkaus todella on. Se on toisen kunnioittamista, hyväksymistä ja kannustamista. Joskus jopa eteenpäin potkimista. Se on myös empatiaa, mutta empatia ei tarkoita sääliä. Empatia on hoitavaa ja rohkaisevaa, sääli lopulta ruokkii vain omaa kurjuuden tilaa ja ajatusta, että en selviä.
Löysin paljon lukemaltani nettisivulta Hidasta elämää.fi , hyvät ohjeet, jolla vahvistaa selviytyjää itessään:
1. Oman elämän haltuun ottaminen
Totuus on se, että kukaan ei voi kontrolloida elämääsi, sillä kukaan ei voikontrolloida ajatuksiasi. Tiettyä ajatusta voi joko uskoa tai olla uskomatta. Kun ymmärrät että sinä voit tehdä tämän valinnan, ymmärrät myös, että voit valita erilaiset ajatukset. Voit lakata elämästä sen mukaan miten asiat ovat ja alkaa elää sen mukaan miten haluat asioiden olevan. Hyvä elämä alkaa siis uhrin roolin jättämisellä ja oman elämän haltuun ottamisella.
2. Kiitollisuuden opettelu
Yksi paras tapa karistaa uhrin rooli on kehittää kiitollisuutta. Kiitollisuus on yksinkertaisesti sinulle tässä hetkessä iloa tuovien asioiden arvostusta ja tietoista tunnustusta. Itsesääli väistyy kun keskityt kiitollisuuteen.
3. Anteeksiantamisen opettelu
Anteeksiantaminen tarkoittaa rauhan tekemistä menneisyytesi kanssa ja se vapauttaa sinut tuntemaan olosi onnelliseksi. Kun annat jollenkin anteeksi, päästät ikään kuin vangin ulos vain todetaksesi että vanki olit sinä itse. Anteeksianto on vapautumista, sillä kielteinen tunne häviää ja tilalle tulee rauhan tunne.
4. Itselle anteeksiantaminen
Valmistaudu siihen, että tämä prosessi voi olla erittäin vaikea. Sitä voi verrata vuosia painetta keränneen padon murtamiseen. Voit tulla tämän prosessin aikana todella tietoiseksi syvistä haavoistasi ja haavoittuneisuudestasi. Voit jopa henkisesti romahtaa, mutta muista, että romahtaminen on parempi vaihtoehto kuin ikuisen paineen alla eläminen. Romahdus murtaa juuri ne asiat, jotka estävät sinua rakastamasta itseäsi.
5. Anteeksiantamisen sanat
Kirjoita kirje (oli kirjeen saaja elossa tai ei) joko anteeksipyyntönä tai anteeksiantona. Voit lähettää kirjeen jos haluat, tai voit tehdä puhdistavan rituaalin ja mennä paikkaan jossa voit turvallisesti polttaa kirjeen. Sytytä kirje tuleen ja katsele kun tulenlieskat nielevät kirjoittamasi sanat ja lähettävät ne maailmankaikkeuteen. Anna tulen pyyhkiä pois kipusi samalla kun se nielee pois paperin ja sanat.
Kommentit