Kun ihminen suostuu syvälliseen itsetuskiskeluun ja sen myötä muutosprosessiin, muutoksia todella tapahtuu. Itselläni tietyt asiat ovat muuttuneet niin paljon, että kun mietin itseäni muutama vuosi takaperin johonkin tilanteeseen, joka silloin tuntui oikealta ja hyvältä, näenkin sen nyt niin vieraana ja kaukaisena minusta, että tuntuu lähes siltä kuin katsoisin jonkun toisen elämästä filmipätkää. Se on outoa ja  hämmentävää ja herättää ristiriitaisia tunteita.

Oman prosessointini myötä, eteeni on avautunut kuin uusi maailma. Uusi tapa nähdä ja ajatella. Ja kaikki muistot, jotka liittyvät tuohon vanhaan ajattelumalliin, ja asiat joita olen tuon vanhan ajattelumallin pohjalta tehnyt, saavat mussa sen ristiriitaisen olotilan aikaan. Se on kuin muisto jostakin, jota en enää edes näe osana minua. Miten ihminen voikin muuttua niin, että kokee olevansa jotakin ihan muuta kuin ennen. Jopa niin paljon, että kokee olevansa kuin toinen ihminen. Ja vaikka se välillä herättää myös ristiriitaisia oloja, ehkä vihankin tunteita, en haluaisi enää tästä tietoisuudesta takaisin siihen tiedottomuuteen, jossa joskus olin.