Olen tämän viikon tuskaillut nykyisen parisuhteeni tilaa. Sen tulevaisuutta ja lähinnä kysymystä, onko sitä? Vai olenko taas päätynyt tunnelukoistani käsin suhteeseen, joka ei voi onnistua? Läheisyys, sitoutuminen ja hylätyksi tuleminen pelottavat niin paljon, että alitajunnan tasolla valitsin suhteen, jossa saan etäisyyttä toiseen eikä loppua sille etäisyydelle ole näköpiirissä. Samalla kuitenkin välillä ne tunteet mitä tämä etäisyys ja epävarmuus tulevaisuudesta herättävät, saavat mut kierimään tuskissani ja miettimään, miten kauan tätä enää jaksan. Toisaalta mietin myös, että jos nyt luovutan, löydänkö itseni kuitenkin taas seuraavassa suhteessa samojen tunteiden ääreltä? Ja olisinko luovuttamisen kautta toimimassa taas samoin mitä ennenkin, niin että jätän ennenkuin minut jätetään ja pakenen paikalta, kun tunteiden kanssa alkaa tuntua liian tukalalta? Toisaalta sitten taas suhde, jossa välimatkaa ei juurikaan ole toiseen, ei ehkä samalla tavalla ja yhtä voimalla herätä mussa näitä tunteitä joiden kanssa nyt olen paininut. Mutta jos se etäisyys toiseen katoaa, alanko etäisyyden ja tulevaisuuden epävarmuuden sijaan pelkäämäänkin taas läheisyyttä ja mitä tunteita se sitten taas minussa herättää, onkin toinen juttu. Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Lopulta on vain kuunneltava omaa sisintään. Kuunneltava oikein tarkkaan, mistä nämä tunteet ja reaktiot kumpuavat ja mitä niiden takana on, mikä tarve? Isoin kysymys ehkä kuitenkin tämän suhteen osalta on se, onko järkeä jatkaa suhteessa jonka tulevaisuutta ei pysty edes mielikuvissaan tässä vaiheessa rakentamaan? Pystynkö ja haluanko vielä odottaa, katsoa ja uskoa siihen, että asiat ratkeavat kyllä aikanaan? Että jonakin päivänä yhteinen elämämme voi alkaa, vaikkei sille juuri nyt ole selkeää suuntaviivaa? Miten kauan kestän vielä epävarmuutta, missä menee sen sietokyvyn raja?

Tällä viikolla on jotenkin tuntunut, että se sietokyvyn raja on jo käsillä. Seison sen päällä ja tasapainoilen. Pystynkö vielä palautumaan rajan sisäpuolelle vai heilahdanko sen yli, se jää nähtäväksi. Tällä hetkellä on vaikea olla optimistinen ja toiveikas. Lähinnä olen surullinen, vihainen ja pettynyt.