Tyttö kävelee tanssivin, keinuvin ja kevein askelin rantaa pitkin. Aallot lipuvat rauhallisen määrätietoisina rantaa kohti, melkein yltäen tytön varpaisiin. Tytöllä on yllään valkoinen, harsomainen mekko, jonka helmat lepattavat lempeästi tuulen mukana. Tytöllä on pitkät, vaaleat hiukset ja kädessään valkoinen pitkä huivi, jotka nekin tanssivat tuulen tahdissa. Tyttö on olemukseltaan hento, herkkä ja kaunis, kasvoillaan levollinen ja rauhallinen katse. Kaikki on hyvin, juuri nyt ja tässä.

Vietin aikaa itseni äärellä ja tämä näky piirtyi eteeni, kun suljin silmäni, kuuntelin tunteitani, musiikkia ja annoin tunteilleni luvan nousta. Halusin koittaa tallettaa sen jotenkin mieleeni. Ehkä tuo kuva ilmentää sitä, mitä on kun on yhteydessä omaan herkkyyteensä. Olo on virtaava, kevyt ja kaunis. Herkkyys on kaunista. Se luo yhteyttä itseen ja muihin. Sen kautta tunteetkin saavat virrata vapaammin, ja antaa tuulen lailla hulmuttaa hiuksia, aallon lailla koskettaa varpaita. Ehkä joskus uskaltaa jopa sukeltaa, kun tarpeeksi tutuksi pääsee tuon herkkyyden kanssa. Kun on yhteydessä tunteisiin, myös niihin kipeisiin ja vaikeisiin, myös kiitollisuus, rakkaus ja ilo lisääntyvät. Silloin on kevyt olla, voi tanssia kuin tuo tyttö ja vain olla levollisena läsnä tässä hetkessä. 

 

Tämän syksyn tavoitteeni on:

- Löytää vahvempi yhteys tuohon tyttöön, eli herkkyyteen minussa

- Antaa vaikeillekin tunteille, erityisesti surulle tilaa, harjoitella sen aalloilla tanssimista

- Kannatella itseäni, kun tuo tyttö minussa eksyy pimeään metsään ja pelkää

- Kysyä säännöllisesti tuolta tytöltä, eli minulta: mitä kuuluu? Ja pysähtyä kuuntelemaan vastausta.