Eräs tapahtuma elämässäni sai mut oikein pysähtymään ja miettimään, miten suuri merkitys sanoilla voikaan olla. Joko latistamaan ihmistä tai vaikuttamassa ihmisen asenteeseen negatiivisessa mielessä, tai sitten toisin päin eli myönteisessä mielessä, kannustamassa ja  rohkaisemassa ihmistä.

Mulla on piano ja osaan soittaakin sitä. Olen aikoinaan lapsena käynyt 4 vuotta pianotunneilla. Väliin on mahtunut monta vuotta kun en soittanut ollenkaan enkä edes omistanut pianoa, mutta sitten n. 6 vuotta sitten sain rahaa yllättäen ja päätin että nyt ostan pianon ja alan taas hakemaan soittotaitojani uudelleen. Erottuani lapseni isästä, piano lähti tietysti mukaani ja siirtyi kerrostaloasuntoon. Asunnossani on aika hyvät äänieristeet ja tarkkaan mietin aina mihin aikaan soitan, jotta siitä olisi mahdollisimman vähän häiriötä naapureille. Eräänä päivänä rapun ilmoitustaululle oli kuitenkin ilmestynyt hyvin ikävä sävytteinen lappu, koskien pianon soittoani. Lapussa mainittiin, että soittoni on hyvin häiritseväää, se kaikuu inhottavasti seinissä ja olipa soittotaitonikin kyseenalaistettu. Älykkyytenikin nostettiin pöydälle, koska olenhan todella ajattelematon kun en huomioi että kerrostaloasunnossa voi joku häiriintyä ja että vuorotyöläisten pitää saada nukkua. Suutuin lapusta,koska se oli asiaton ja provosoiva ja vastasin hiukan saman tyylisesti takaisin, vähemmän ystävällisesti ja yhtälailla provosoiden. Tiedän että mulla on oikeus soittaa, sitä ei ole kielletty ja tiedän myös että olen todella tarkkaan yrittänyt huomioida kellonajoissa soittamiseni. Lisäksi en soita edes päivittäin tai viikottainkaan, vaan satunnaisesti ja pieniä hetkiä kerrallaan. Lappuuni ei ikinä tullut enää vastausta, olin ilmeisesti saanut laitettua aloittajalle ns. jauhot suuhun. Itsepintaisesti jatkoin soittamista, mutta silti huomasin että jokin ilo siitä pikkhiljaa hiipui. Aina kun aloin soittaa, jyskytti takaraivossa ajatus, että kukahan repii hiuksiaan nyt tämän vuoksi omassa asunnossaan. Paine soittaa myös virheettömästi kasvoi, koska soittotaitoani oli arvosteltu. Pikkuhiljaa soittamiseni väheni ja lopulta melkein hiipui kokonaan. Pianon vire alkoi kärsiä ja se keräsi vain pölyä. Ajatus sähköpianon hankkimisesta alkoi itää. Löysinkin lopulta hyvän sähköpianon joka vastasi soinniltaan ja kosketuspinnaltaan "oikeaa" pianoa. Sain sen kätevästi vaihdossa ja olin tyytyväinen. Hetken innostuin taas soittamisesta, mutta jokin silti sai mut nopeasti luovuttamaan ja tekemään jotakin muuta. Tuntui, että sormet takkuilivat, ja virheitä tuli kokoajan. En vain päässyt enää kiinni siihen tunteeseen, kun sormet vain kulkevat rentoina koskettimilla ja musiikki vie menneessään. 

Pari päivää sitten kuitenkin, törmäsin rapussa naapuriini, joka vain totesi että en ole tainnut soitella enää pianoa. Jäimme siihen hetkeksi juttelemaan, kerroin että hankin sähköpianon ja että en ole lopettanut soittamista, Puhuimme myös siitä ikävästä palautteesta, minkä olin saanut. Naapurinikin oli sen nähnyt ja tuntui olevan pahoillaan siitä, ja myös siitä että luovuin pianosta. Moneen kertaan hän sanoi että pianon soitto kuului kyllä vaimeasti, muttei lainkaan häiriten, vaan hän toisti monet kerrrat miten hän toisen naapurinkin kanssa oli jutellut että soitan niin hyvin. Minulle jäi olo, että hän oli melkeimpä harmissaan, ettei pianon ääneni enää kuulu. Tämä kohtaaminen ja nämä sanat, liikuttivat mussa jotakin. Niinkuin ne ikävät sanat jotka siinä palautteessa luki, olisivat pyyhkiytyneet nyt lopullisesti pois. Menin kotiin, ja aloin soittaa. Jähmeys ja kankeus oli poissa, sormet lensivät koskettimilla, musiikki täytti mieleni ja ajatukseni. Vasta tässä kohtaa ymmärsin miten paljon nuo ikävät sanat olivat vaikuttaneet alitajuntaani. Vaikka tiesin olevani oikeassa sen suhteen, että mulla on lupa soittaa, niin ilo siitä silti katosi ja aloin keskittymään liikaa virheisiini. Nyt olen soittanut monena päivänä, pitkään ja nauttien. Soittaminen on terapeuttista, rauhoittavaa ja tuo iloa. Edelleen teen virheitä, välillä paljonkin, mutta en keskity niihin, vaan soittamisen iloon. Siitä saan kuitenkin olla tälle palautteen antajalle kiitollinen, että hänen kauttaan hankin sähköpianon. Sen ostoa en ole katunut hetkeäkään, koska nyt voin soittaa aina kun haluan, juuri silloin kun tulee inspiraatio eikä mun tarvitse katsoa kelloa.