Burn out ja sen mukanaan tuomat tunteet ovat tehneet mulle trauman. Se näkyy siten, että jos tunnen kehossani väsymyksen merkkejä, alan vetää vatsaa sisään, tarkkailemaan itseäni ja lopulta saatan joutua paniikkiin. Tänään kävi viimeksi niin. Eilen oli pitkä päivä, olin aamusta iltaan menossa ja kun lopulta pääsin kotiin ja lysähdin sohvannurkkaan, huomasin miten väsynyt olin. Jalatkin tuntuivat ihan veteliltä. Olen huomannut, että mulla menee tunnetilat tosi herkästi jalkoihin, näkyen niin että niistä lähtee voimat. Menin aikaisin illalla nukkumaan ja aamulla oli jo pirteämpi olo, tosin hiukan vielä jaloissa tuntui. Ajattelin, että otan mahdollisimman rennosti työpäivän niin sitten jaksan hyvin. No sepä ei onnistunutkaan, kun yksi lapsista sairastui vatsatautiin ja jouduin hetken olemaan yksin oksentavan lapsen ja muun ryhmän kanssa ja siivoamaan vessaa. Sitten tuli vielä kurahousurumba, kun ulos piti lähteä ja ulkona satoi vettä. Se on aina aikamoista tohinaa. Ulkona sitten huomasin olevani aika väsynyt ja jaloista alkoi taas lähteä voimat. Päätin, että töistä kotiin tultuani, aijon vain levätä loppuillan ja se helpotti mieltä hetkeksi, kunnes aloin ajattelemaan että miten mä jaksan tämän päivän jos nyt jo olen näin väsynyt ja onkohan tämä enää edes normaalia. No näistä ajatuksista ne viimeisetkin voimat lähti jaloista, ja huomasin paniikin tunteen nostavan päätään. Sisälle mentäessä ja lapsilta kuravaatteita riisuessa, ajattelin jo että kohta alan varmaan itkemään ja joudun sanomaan että mä olen niin väsynyt, että mun on mentävä kotiin. No sinnittelin lounaan yli ja yritin rauhoittaa mieltäni. Lopulta se onnistuikin ja pikkuhiljaa huomasin samalla voimien palaavan jalkoihin ja muutenkin piristyväni. selvästi väsyminen nostaa mulla pelon, että romahdus uusii ja menen herkästi siitä paniikkiin. En meinaa kestää väsymyksen tunnetta, koska se muistuttaa mua romahduksesta. Ja silloin mulla nousee mieleen ajatuksia "mitä jos mä en jaksa", "mä en varmaan selviä tästä tilanteesta", "alankohan kohta itkemään". Kun sitten sain mieleni rauhoittumaan ja huomasin piristyväni, niin loppupäivä töissä menikin tosi hyvin. Oma mieli on ihmisen pahin vihollinen, sen olen todella saanut huomata tämän kaiken keskellä.