Tällä hetkellä on olo, niinkuin olisin vähän kuin hukassa elämäni suhteen.  Tuntuu,  että elämä kulkee eteenpäin ja aika tulee jo vastaan joissakin asioissa sen suhteen,  että päätöksiä pitäisi tehdä ja suuntaviivoja rakentaa.

Mutta mihin suuntaan? Mitä mä haluan? Mitä kohti kuljen, mihin keskityn? Joka suuntaan kun ei voi samaan aikaan yrittää hapuilla. 

Tällä hetkellä mietin paljon, haluanko vielä lapsia? Samaan aikaan mieli tekisi myös opiskella. Mutta voiko näitä molempia yhdistää,  vai sulkeeko toinen pois toisen? Loppuunpalamisen pohjalta tiedän, että liikaa ei kannata elämäänsä haalia asioita, jotka vaatii paljon aikaa ja energiaa.  Loppuunpalamisen kautta myös mun omat tarpeet on nousseet isommin esiin ja sen kautta mun on myös hyvin vaikea työntää niitä sivuun. Jos elämässä on liikaa asioita jotka syövät myös tilaa omilta tarpeilta,  en voi hyvin. Stressi ja kuormitus vaativat riittävästi rinnalleen myös niitä tasapainottavia tekijöitä,  omien tarpeiden kuuntelua ja niihin vastaamista. 

Mutta mitä mä sitten haluan juuri nyt? Mikä on mun juttu, mikä on se asia, jonka koen juuri nyt tärkeimpänä? Tuntuu, kuin mua revittäisi kahteen suuntaan. Enkä ole varma kummastakaan.  Silti en ole tyytyväinen näinkään. Haluan kokea eläväni,  eteneväni johonkin. Elämä on liian lyhyt siihen, että jää paikalleen. Vaikka toki pysähtyneisyyttäkin välillä tarvitaan. Ihan vain sitä tilaa olla ja katsella ympärilleen. Mutta jossakin kohtaa on hyvä lähteä taas liikkeelle. Tehdä valintoja,jotka vievät kohti omia arvoja ja tavoitteita. Joskus vain suunta on hukassa. 

Ikäkriisi.Sitä tämä kai on. Paljon kysymyksiä, mutta vastaukset vielä epämääräisiä.