Mä jotenkin etukäteen vähän mietin mun kesälomaa, että kun olen sinkku ja kaivannut myös elämääni lisää ihmisiä, niin koenkohan yksinäisyyden tunteita lomani aikana? Toistaiseksi olen kuitenkin saanut huomata, että olempa mä nauttinut! Ihan vaan omasta seurasta, siitä että saan olla yksin omien ajatusteni kanssa, mennä fiilikseen mukaan sen ihmeemmin etukäteen päivää suunnittelematta. Jotenkin tuntuu, kuin ensimmäistä kertaa koen sellaista levollisuutta yksin olemisesta. Olen ennenkin nauttinut yksin olosta, mutta silti siinä on ollut mukana jonkinlainen levottomuus. Se on näkynyt jatkuvana tarpeena selata deittiappeja ja sellaisena epämääräisenä ahdistuksenakin ajoittain. Nyt sellaista ei ole ja huomaan eron entiseen. Ehkä nyt voin oikeasti sanoa, että olen oppinut olemaan yksin. Ja ehkäpä jokin pieni askel vapaammaksi läheisriippuvuudesta on tullut otettua samalla. Ja tämä olo ja kokemus vain vahvistaa mussa sitä tunnetta, että tämä on se mitä mä juuri nyt haluan ja mitä haluan itsessäni vahvistaa. Sitä, miten elämä voi tuntua riittävältä ja täydeltä ilman sitä parisuhdettakin. Että elämä on nyt, eikä sittenkun...

Tärkeintä on pitää yhteys itseen, kirkastaa omia arvoja, unelmia ja tavoitteita ja tehdä valintoja niitä kohti. Ei sitten kun, vaan nyt kun. Ja kun elämä on hyvää sellaisenaan, on siihen parempi myös vastaanottaa se parisuhde, jos sellainen tulee vastaan. Deittiappeista en jaksa enää jatkuvalla syötöllä etsiä, eikä se parisuhde (ehkä ensimmäistä kertaa ikinä sitten teinivuosien), ole enää edes se elämäni ensimmäinen prioriteetti. Tämä on jopa samalla hämmentävää, mutta myös vapauttavaa. Näin sen kuuluu olla ja näin on nyt hyvä. Yksin on hyvä.