Mieli on siitä jännä, että se ikäänkuin huomaamattamme syöttää meille lauseita, joita alamme pitämään totena. Ja jotka sitten vaikuttavat tunteisiimme, tapaamme toimia ja tulkita ja nähdä maailmaa. Onkin tärkeää oppia tunnistamaan ne lauseet, jotka ovat meitä alaspainavia, lannistavia ja elämää kaventavia, jotta niiden tilalle voi alkaa "asentaa" toisenlaisia lauseita. Mieli on kuin kovalevy, jota voi muokata ja kehittää. Mutta ensin on tultava tietoiseksi sen kompastuskivistä. 

Mä sain tänään mieleni kiinni lauseesta, jonka kirjoitinkin jo otsikkoon. Tuo lause oikeastaan monesti yrittää ohjata mua elämässä haasteiden tai uusien/pelottavien asioiden edessä. Näin tapahtuu myös parisuhteessa. Oikeastaan tänään ymmärsin, että kaikki ne oman pääni sisäiset kriisit, joita olen kohdannut parisuhteessani liittyen menettämisen pelkoon, ovat sisältäneet mm. tuon lauseen. Se on mun mielen tarjoama ratkaisu siihen ahdistuneeseen mielentilaan, jossa katastrofiajatukset yrittävät ottaa vallan. Oikeastaan mun mieli toimii aina saman kaavan mukaan. Ensin tulee ajatuksia niistä mahdollisista uhkakuvista asiaan liittyen, joihin sisältyy lause "ei tämä kuitenkaan onnistu, näinhän tässä tulee käymään ja taas saat pettyä", jonka jälkeen nousee voimakkaat tunteet noista mielikuvista käsin, joiden toteutuminen alkaa sen myötä tuntua vielä todennäköisemmältä.   Ja kun mieli alkaa kokea liian ahdistavana ajatuksen uhkakuvien mahdollisesta toteutumisesta, se toteaa, että parempi luovuttaa ennenkuin se kaikki tapahtuu. Sen verran olen kuitenkin jo oppinut, että en lähde impulsiivisesti toimimaan tuon lauseen ja siitä heränneiden tunteiden varassa, vaan annan niille aikaa. Mitään ratkaisuja ei tarvitse tehdä juuri nyt eikä varsinkaan voimakkaan tunteen vallassa. On odotettava, että tunne laimenee ja katsottava ajan kanssa, mitä sisin sanoo sen jälkeen. Useimmiten tuo olotila ja nuo ajatukset näyttäytyvätkin valheiksi. Pelkiksi oman mielen tuottamiksi fiktioiksi ja jossakin vaiheessa mieli alkaakin päästää noista katastrofiaajtuksista irti ja näkemään myös mahdollisuuksia ja ns. valoa tunnelin päässä. On kuljettava vain ensin sen tunnelin läpi, tekemättä mitään. 

Mistä nuo lauseet mieleen sitten syntyvät? Ne ovat niitä ajatuksia/uskomuksia, joita varhaisissa vuorovaikutussuhteissa olemme itseemme imeneet. Peilaten läheistemme asenteita elämää kohtaan, suhtautumista heihin itseensä, elämään tai minuun. Ne ovat pienen lapsen tulkintoja omien havaintojen ja kokemusten pohjalta siitä, miten itseeni ja elämääni alan suhtautua. Lapsi mallittaa elämänkatsomustaan, arvojaan, ajatuksiaan ja tunteitaan toisten ja elinympäristönsä kautta. Ja mieli muokkautuu sen mukaan. Onneksi mieltä voi myös loputtomasti muokata uusiksi, kun tietoisuus lisääntyy. Voin nyt aikuisena olla puhumassa itselleni toisenlaista tulkintaa asioihin, määrätietoisesti pyrkiä katkaisemaan ajatuksen kehä, kun huomaan sen alkavan taas yrittää lähteä toiminaan sen saman ja tutun kaavan mukaan.