Keho on viisas.  Se keskustelee mielemme kanssa ja koittaa kertoa meille, mitä milloinkin tarvitsemme. Ja jos emme kuuntele, se kertoo sen erilaisten oireiden tai sairastumisen kautta. Mulla usein sairasloma saa viimeistään kuuntelemaan. Ja silloin mussa myös monesti lähtee prosessi liikkeelle. Niin kävi nytkin, kun olin viime viikon flunssassa.

Tällä viikolla olen erityisesti kiinnittänyt huomiota mun kehon viesteihin. Siihen, kun se ylivirittyy. Sitä tapahtuu usein, on tapahtunut jo lapsuudesta saakka. Ylivirittynyt olin oikeastaan melkein koko sairaslomanikin ajan. Mutta koska tämä piirre mussa on ollut niin pitkään osa mua, olen vähän kuin tottunut siihen. Tänä syksynä kuitenkin heräsin siihen, miten yhteys omiin tunteisiini on katkonaista ja miten sekin vaikuttaa oikeastaan aika paljonkin kehoni ylivirittymiseen. Kun ei pysähdy kuuntelemaan, mitä minussa tapahtuu ja miltä tuntuu, tunteet jäävät jumiin kehoon. Jos ei huomaa tuntevansa esimerkiksi turvattomuuden tunnetta, ei voi myöskään vahvistaa itsessään turvaa. Jos tunteet eivät pääse virtaamaan, ne alkavat tukkia kehon eri osia ja vaikuttavat sen stressijärjestelmään. Se, että mulla on taipumus ylivirittyä, oli kyse sitten ilon tai surun, innostuksen tai pelon tunteista, se tuskin musta koskaan lähtee. Niinkuin ei sekään, että stressijärjestelmäni ei ole ehkä lapsuudessa kehittynyt ihan oikein ja se reagoi ympäristöön ja erilaisiin ärsykkeisiin yliherkästi. Mutta tietoisella tunteiden kuuntelulla, niiden säätelyllä ja niiden takana oleviin tarpeisiin vastaamalla voin myös saada säädeltyä kierroksia, kun ne alkavat käydä liian kovilla kiepeillä. Ja tänä syksynä ensimmäistä kertaa olen alkanut heräämään siihen, että kaipaan muutosta. Haluan päästä tasaisempaan olotilaan itseni kanssa. 

Kuluneen viikon sisällä mussa on tapahtunut paljon oivalluksia. Ja edelleen tuntuu, että palaset vasta loksahtelevat pikkuhiljaa paikoilleen. Tällä viikolla olen pyrkinyt tietoisesti säätelemään tuota virittymistä hengitellen ja maadoittuen tähän hetkeen. Töiden jälkeen olen ottanut itselleni joka päivä ainakin pienen hetken vain siihen, että kuuntelen mitä mulle kuuluu, mitä kehoni mulle viestii, hengitellyt ja ollut vain läsnä itselleni. Olen kohdannut tunteita, jotka haluavat nousta pintaan ja kannatellut itseäni niiden kanssa. Ja olen kyllä tehnyt tätä ennenkin, eikä mikään tästä ole mulle varsinaisesti uutta. Mutta nyt tämä kaikki on tuntunut jotenkin erilaiselta. Kuin olisin ensimmäistä kertaa itselleni oikeasti läsnä, ilman estoja, lukkoja ja defensssejä. Ja sen myötä, kun olen itseäni kannatellut ja säädellyt tunteitani, olen myös vahvistanut itsessäni turvaa.  Sillä aiemmin, olen ehkä vähän kuin paennut itseäni. Ja jos ihminen pakenee itseään, ei hän voi kokea olevansa myöskään turvassa. 

Kun ihminen on yhteydessä itseensä, omiin tunteisiinsa, myös yhteys omaan herkkyyteen vahvistuu. Ja saakin huomata, että siitä saa voimaa. Sillä tunteiden virtaus vapauttaa meissä energiaa. Sen sijaan niiden kehoon jääminen voi uuvuttaa, lamaannuttaa ja masentaa. Kun stressaantunut keho saakin kannattelua ja turvaa, ei ole tarvetta olla suojaustilassa ja valmiina puolustautumaan. Ja kun ihminen on turvassa ja kannateltu itsensä kanssa,  hän voi myös kannatella muita ja luoda turvaa ympärilleen.

Tänään menin  siinä turvan tilassa töihin, vaikka tiesin että päivään voi mahtua monia haastavia tilanteita. Mutta niistä monista tilanteista mä myös selvisin ja monet tilanteet myös varmasti ennaltaehkäisin sillä, että omasta turvan tunteestani käsin, pystyin luomaan sitä turvaa myös ympärilleni. Jos oma mieli ja keho ei ole kaaoksen tilassa, ajatus kulkee selkeämmin, on helpompi reagoida ja toimia ja nähdä ratkaisuja uhkien sijaan. 

Ehkä tekstini on sekavaa, sillä itsekin vielä jäsentelen kaikkea tätä havaitsemaani mielessäni. Mä tiedän paljon tunteista ja olen vuosien mittaan opiskellut niihin liittyen ja tutustunut niihin paljon. Mutta ehkä kaikki se tieto ei ole vielä päässyt ihan konkretiaan asti. Kokoajan oppii uutta, kun elämä tuo esiin tilanteita, joissa on tarve analysoida ja pohtia, missä mennään ja miksi ja mitä nyt tarvitsen.

Nyt tarvitsen lisää tätä. Ja tällä hetkellä voin taas sanoa olevani hyvin kiitollinen mun keholle, että se taas kerran pysäytti kuuntelemaan ja ymmärtämään.